Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.03.2008 - 08:49

Alain Nkeng Etame, Olof Hviden-Watson, Pawel Posmyk, Amos Ekhalie, Christopher Joyce, Obinna Okafor...

Muuttolintujakin varmempi kevään merkki on Veikkausliiga- ja divariseurojen rostereiden täyttäminen toinen toistaan tuntemattomammilla, ja valitettavasti yleensä myös huonommilla ulkomaalaisilla. Jalkapallokiertolaisten testijaksot eri seuroissa ympäri Suomea johtavat siihen, että jonkun seurajohtajan kärsivällisyys pettää ja solmitaan loppukaudeksi sopimus. Ehkä tänäkin kesänä jollain seuralla käy hyvä arpa ja yksi tai kaksi kymmenistä ulkomaalaisista olisi oikeasti pelimies. Ulkomaalaisrulettiin uppoavia rahoja ei kuitenkaan kannata käyttää olosuhteiden parantamiseen, suomalaisten huippujen pitäminen kotimaassa liechtensteinilais- ja saksan kolmosdivariseurojen sijaan, saati sitten että annettaisiin omille nuorille peliaikaa kotimaan kentillä.

Agentti
15.12.2006 - 09:45
Kuopiolaiset pääsevät tänä talvena naatiskelemaan putoamista seuraavasta jassoilmiöstä. KuPS:n divarihaaskalla ovat jo talven mittaan ehtineet vierailla ainakin HJK ja Inter. Pelimiehiksi osoittautuneet sierraleonelaiset Medo ja Patrick Bantamoi jatkavat uraansa suuremmissa ympyröissä. Keskikenttämies Medo lähtee taistelemaan pelipaikastaan Klubiin, maalivahti Bantamoi puolestaa hyppää Turun Interiin, Magnus Bahnen Ruotsiin lähdön myötä tyhjiksi jääneisiin vähintään numeroa 49 oleviin valtaviin saappaisiin.

Kumpikin edellämainituista nuorista pelureista kuuluu alle 17-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen Suomeen jääneisiin sierraleonelaisfutaajiin. Mitenkäs ne edustusoikeusasiat menivätkään? Olisiko nyt oikea hetki pistää Palloliiton päässä kansalaisuusasiat vireille, jotta tulevaisuuden maajoukkueemme pääsisi hyödyntämään näitäkin kavereita jonain päivänä? Tottahan toki sinne venäläisen ja albaanin rinnalle nyt pari arfikkalaistakin sopii. Huoltajan vision mukaan tulevaisuuden maajoukkuerunko voisikin muodostua Bantamoin, kahden Eremenkon, Hetemaj'n, kahden Kuqin, Medon ja tietenkin Litmasen ympärille. Olisikohan tuossa tiketti arvoskisoihin?

Huoltaja
04.11.2006 - 16:44
Yllä oleva numerosarja voisi olla Huoltajan pankkikortin tunnusluku. Itse asiassa, sehän on, mutta ei siitä sen enempää. 2450 oli myös tänään pelatun Suomen Cupin finaalin yleisömäärä. Ei mitään ihan hurjaa yleisöryntäystä päästy siis tänään Finnair Stadionilla kokemaan. Tämä lukema kertoo karua kieltään Suomen Cupin arvostuksesta. Kyllähän tästä aiheesta on silti vuosien saatossa saatu lukea vuodatuksia, joten ei siitäkään sen enempää.

Iltapäivän ottelu tarjosi kuitenkin ihan mukiinmenevää jalkapalloviihdettä. Jälleen kerran saatiin todistaa sitä, että yleisöllä on tärkeä roolinsa mieleenpainuvan ottelutapahtuman aikaansaamisessa. Kokkolasta saapuneet kuutisensataa KPV-fania pitivät sen verran meteliä katsomossa, että sen pystyi jopa television välityksellä aistimaan. Hatunnosto tästä kokkolalaisille.

Miten tuossa ottelussa sitten kävi? Väliäkö sillä, koska eiköhän kaikki ne ihmiset, joita se oikeasti kiinnostaa, olleet tänään arktisista olosuhteista huolimatta Urheilukadun jalkapallostadionin katsomossa. Hatunnosto heillekin.

Huoltaja
28.10.2006 - 19:51

Jalkapalloileva Suomi katsoo huomenna Helsinkiin, jossa pelataan Suomen mestaruudesta. Yhtä elintärkeä kamppailu käydään Ahvenanmaalla. Pietarsaaren Jaro taistelee Maarianhaminassa ainoana tavoitteenaan tasapelipiste. Yhdellä pisteellä Jaro lähettäisi Kuopion Palloseuran divariin ja pahassa tapauksessa saman tien konkurssiin. Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja, ja Jaro onkin pyytänyt puolustavan jalkapalloilun nimeen vannovan Hannu Tourun otteluun taktiseksi valmentajaksi. Tourun opein Jaro pysäköi ”bussin” omalle alueelleen ja ruiskii pitkää palloa. Maarianhaminan IFK:lle ottelu on merkityksetön, mutta voittoa se tulee hakemaan. Onkin mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu jos MIFK iskee heti alussa maalin. Ehkä Touru saa siinä tapauksessa kenkää kesken ottelun.

Agentti

25.10.2006 - 11:52

Mitä tapahtuukaan TPS:ssä? Lätkäpuolella homma ei ota toimiakseen, joten jalkapallopuolella tehdään kasvojenkohotusta. Kovana tavoitteena on tehdä Tepsistä vakavasti otettava ja menestyvä liigaseura. Mika-Matti Paatelainen jättää brittikenttien pölyt taakseen ja astuu valmennusvastuuseen. Kuinka moni huippupelaaja tekeekään samoin ja valitsee Turun mustavalkoiset ammattilaiskenttien sijaan? Vai onko Mixun siirto Turkuun vain väliaikainen ratkaisu ja todellisuudessa Mixu on siirtymässä Palloliiton tehtäviin jo lähitulevaisuudessa ? U21-maajoukkueen valmentaja tarvitsee käsityksen Suomen seurajalkapallon todellisesta tilasta ja mikä olisi parempi paikka tutustua siihen kuin Veikkausliigajoukkueen valmentaja.

Valkku pysyy edelleen kannassaan. Viikingit ja AC Oulu hoitivat jo hommansa ja TamU kuittaa mestaruuden. Ehkä Jarokin pystyy tasapelin Maarianhaminasta hakemaan.

Agentti

04.10.2006 - 07:19

Outoa, varsin outoa on, että Suomessakin voidaan pelata sopupelejä. Suomalaisuus ja epärehellisyys eivät yksinkertaisesti vain sovi samaan lauseeseen, paitsi toisensa poissulkevassa mielessä. Allianssi-kohun taustalla hääräili kiinalainen Ye Zheyun, taannoisessa RoPS-Atlantis-pelissä taas Atlantiksen venäläinen maalivahti imaisi helpon maalin. Sitä paitsi eihän suomalaisilla ole edes rahaa lyödä vetoa urheilusta 314 000 eurolla. Ja jos sattuisi olemaan, niin isänmaalliset suomalaiset löisivät vetonsa Veikkauksen kautta, eivätkä käyttäisi mitään brittiläistä Betfairia, koska Veikkaus palauttaa rahaa tieteelle ja taitelle.

 

Taannoin julkisuuteen tuli anonyymi suomalaisfutari, joka paljasti, että hänelle oli tarjottu lahjuksia, mikäli hän vaikuttaisi tietyn ottelun tulokseen. Suoraselkäinen suomalainen ei tietenkään ottanut rahaa vastaan, vaan ilmoitti asiasta viranomaisille. Samassa yhteydessä esille tuli lounaissuomalainen mies, jonka väitettiin tarjonneen rahaa edellä mainitulle pelaajalle. Eiköhän kyseessä kuitenkin tainnut olla lounaissuomalaisen sijasta etelähelsinkiläinen, siis todella etelähelsinkiläinen, Suomenlahden eteläpuolelta, koska suomalaisuuteen ei vain kuulu moinen epärehellisyys.

 

Eiköhän puhdas tosiseikka liene kuitenkin se, että missä on mahdollisuus tehdä helppoa rahaa, niin joku siihen aina tarttuu, kansallisuudesta huolimatta. Nykyhetken suuntaus vaikuttaa olevan se, että sopupelejä ja lahjusskandaaleja pitää löytyä jokaisesta itseään kunnioittavasta jalkapallosarjasta, joten olkaamme ylpeitä, että niitä löytyy myös Suomesta. Ja meillä kyse ei kuitenkaan ole mistään vastaopitusta asiasta, vai mitä on HJK:n mestarit vuosimallia 1973?

 

Huoltaja    

01.10.2006 - 21:49

Pisteitä voi laskeskella ja loppukauden matseja voi vielä spekuloida, mutta Valkku näkee jo, että Suomen mestaruus matkaa tänä vuonna Tampereelle. Tapiolassa Ari Hjelmin luotsaamat sinipaidat esittivät juuri sellaista peliä, millä mestaruus voitetaan. Ei niin kaunista, mutta tappavan tehokasta. Ratkaisevat maalit runnotaan vaikka sitten väkisin erikoistilannehässäköistä. Väistämättä mieleen tulee toinen menestyvä sinipaitaryhmä Chelsea ja Hjelmin kanssa aivan yhtä karismaattinen luotsi Jose Mourinho. Silti puolueettomana agenttina täytyy toivoa, että panos säilyisi aina päätöskierrokselle asti ja täpötäydellä Finnair Stadionilla nähtäisiin 29.10. todellinen kauden huipennus, HJK-TamU ja panoksena Suomen mestaruus.

Taulukon toisessa päässä KuPS ei ota tällä kaudella enää pistettäkään ja kuittaa pitkästä kaudesta palkinnoksi Veikkausliigan jumbosijan. Ykkösen puolella taas Viikingit otti tänään aimo harppauksen kohti liigapaikkaa ja taitaapi käydä niin, että  sopupelikuohunta pudottaa Atlantiksen kärkikaksikosta AC Oulun taakse.

Agentti

23.09.2006 - 15:46

24.9. Tampere United – FF Jaro           Urheilukanava

1.10. FC Honka – Tampere United        TV2

4.11. Suomen Cupin finaali                   Yle

 

Siinä kaikki televisioitavat ottelut loppukaudelta, mikäli TamU ratkaisee mestaruuden jo Tapiolassa. Jos Ylellä lähetysoikeudet on ja mestaruus sattuu ratkeamaan ajoissa, niin miksei voida näyttää kiihkeitä mitalikamppailuja tai vaikka kohtalokkaita putoamistaisteluja? Jos valtakunnanverkossa näytetään yksi tai kaksi peliä, niin puolittainen maku jää suuhun. Yhtä hyvin olisivat voineet nekin matsit näyttää Urheilukanavan puolella.

 

Agentti

22.09.2006 - 10:07

Veikkausliigan toimitusjohtaja Jan Walden nosti yleisömäärät jälleen ihmisten huulille Nelosen Urheiluaamussa viikko sitten. Veikkausliigan yleisökeskiarvo ennen sunnuntain otteluja oli 3072, mikä on lähes 400 katsojaa enemmän kuin viime kaudella. Syytä henkseleiden paukutteluun siis on, vai kuinka?

Yleisömäärien tuominen julkisuuteen juuri nyt oli Veikkausliigalta oikein ajoitettu täsmäisku. Viime viikonlopun kierroksen jälkeen yleisökeskiarvo putosi jo 3031 ja  syksyn kylmenevät illat, jääkiekon SM-liiga ja varmasti myös Euroopan pääsarjojen alkamiset tulevat todennäköisesti verottamaan silmäpareja viimeiseltä kuudelta kierrokselta. Kaudella 2005 Veikkausliiga tavoitteli 3000 katsojan keskirarvoa ja siitä jäätiin vähän yli 300. Tälle kaudelle tavoite nostettiin 3333 katsojan keskiarvoon ja jos ei tähän ei ylletä luulisi Waldenin asioivan jatkossa työvoimatoimiston kassalla. 

Jotta tavoite totetuisi olisi toivottavaa, ettei Tampere United juhlisi mestaruuttaan liian aikaisin. Viimeisille kierroksille on nimittäin luvassa muutamia yleisömagneetteja, jos mestaruuspokaalille ei siinä vaiheessa ole löytynyt vielä ottajaa. 

Yleisömääriä voi tutkia myös muutenkin kuin tuijottamalla koko liigan keskiarvoa. 11:sta viime kaudellakin Veikkausliigaa tahkonneesta joukkueesta kuudella yleisömäärät ovat nousseet ja viidellä laskeneet. Suoranaiset romahdukset yleisömäärissä on tapahtunut Maarianhaminassa ja Anjalankoskella. IFK Mariehamnin futisbuumista on jäljellä enää rippeet vuoden takaisesta, sillä otteluja on seurannut keskimäärin lähes 700 katsojaa vähemmän. Myllykoskella pudotusta on noin 450 ja Kuopiossakin 300.

Suurimmat tekijät koko liigan yleisömäärien nousulle löytyvätkin HJK:sta ja sarjanousijoista. Klubin yleisökeskiarvo on yli tuhat katsojaa suurempi kuin viime kaudella. Sarjanousija FC Honka on kerännyt liigassa toiseksi eniten katsojia ja täytyy muistaa, että Tapiolaan tulee vierailulle vielä sekä HJK että Tampere United. Unohtaa ei sovi myöskään toista nousijajoukkuette Vaasan Palloseuraa, joka on onnistunut houkuttelemaan Hietalahden kuppi-istuimille 2700 per ottelu.

Positiivista on ollut myös muutamat suuret yleisöpelit, jotka luonnollisesti nostavat yleisökeskiarvoa ja tuovat medianäkyvyyttä sekä saavat sohvaperunat liikkeelle. Nouseva kehitys on totta kai pääasia, yksikin katsoja enemmän parempi kuin yksi katsoja vähemmän.  

Skoutti

20.09.2006 - 11:47

Tänään se taas jatkuu, nimittäin Suomen Cup. Kilpailussa on enää mukana kahdeksan joukkuetta, joista kuusi on liikkellä Veikkausliigastatuksella. Ainoat pääsarjan ulkopuolelta tulevat joukkueet, KPV sekä PS Kemi, kohtaavat tänä iltana Kokkolassa. Vierasjoukkue PS Kemi on viimeinen cupissa mukana oleva kakkosen joukkue, joten se on jo varmistanut paikkansa Suomen Cupin Pikku finaalissa. Tästä syystä kemiläiset voivatkin lähteä otteluun ilman paineita, joten olisko tässä pieni vihjeenpoikanen vedonlyöjille. Veikkauksen kertoimet otteluun ovat 1,55 - 3,55 - 5,20. KPV on materiaaliltaan kemiläisjoukkuetta parempi, mutta kolme pelikieltoa sekä joukkueen ykköspyssyn, Dawda Bahn, aivotärähdys verottavat kokkolalaisten iskukykyä. Tätä taustaa vasten voisi olla hyvä lähtökohta tähän kohteeseen. Käy ottelussa kuitenkin miten käy, cupin välierissä nähdään joka tapauksessa yksi Veikkausliigan ulkopuolinen joukkue.

Illan toisessa cup-ottelussa Antti "Vekkuli" Muurisen luotsaama FC Lahti lähtee Helsinkiin haastamaan Suomen mestaruudesta taistelevaa HJK:a. FC Lahden kausi Veikkausliigassa alkaa olla käytännössä kätelty, joukkue ei taistele mitaleista, mutta toisaalta putoamispeikkokaan ei joukkuetta näillä näkymin uhkaa. Tästä syystä Muurisen joukot saattavatkin syttyä taistelemaan cup-menestyksen toivossa.

Suomen Cup on vuosien saatossa kärsinyt melkoisen inflaation, cupin arvostuksen jäädessä pahasti Veikkausliigan varjoon. Cup-kilpailu on kuitenkin tärkeä osa suomalaista jalkapallohistoriaa, ja sillä on merkittävä rooli alasarjoissa palloilevien lajifanaatikkojen motivoijana. Palautetaan mieliin Agentin keväiset ajatukset Suomen Cupista. Kehotan Valkun lukijoita tutustumaan myös Suomen Cupin maalintekijätilastoon; sen kärkisijoilla ei komeile Vuorinen, ei Popovits eikä Rafael, vaan...

Huoltaja

19.09.2006 - 12:57

Taitaa näin syksyn tullen olla korkea aika Huoltajankin palata estradille. Johan tuota kesälomalla alkanutta hiljaiseloa kestikin. Yksityiselämän kiireet eivät taida kelvata syyksi valtakunnan ykkösblogin näin räikeälle huomiottajättämiselle, joten yritän pysyä ruodussa tästedes.

Muistelisin luoneeni kesän korvalla perin keinotekoisen vastakkainasettelun Palloliiton Keski-Suomen ja Satakunnan piirien välille. Virittelin ilmoille ilmeisesti jonkinlaista kilpailua siitä, kumman piirin edustaja onnistuu ensin hankkimaan nousun ykköseen. Mikäli muistan oikein, taisin povata Satakunnan hoitavan tuon kilpailun edukseen. Voi kuinka väärässä olinkaan. Kakkosen lohkojen sarjataulukot osoittavat minut tietämättömäksi hölmöksi, joka kritiikittä osti porilaiseuran kovan rummutuksen paluumuuttajien tähdittämästä pikaisesta noususta divariin. Sarjataulukot kertovat tylyä kieltä. Jyväskyläläinen JJK on lohkossaan piikkipaikalla neljä kierrosta ennen sarjan päättymistä. Joukkueella on täten vähintään realistiset saumat hoitaa nousu kotiin, toisin kuin etukäteen varmalla nousijalla kakkosen B-lohkossa.

Yksi yhteinen nimittäjä on löydettävissä tarkasteltaessa sekä PoPa:n että JJK:n kausia. Mikäli JJK hoitaa loput pelinsä jyväskyläläisyleisön toivomalla tavalla, he pääsevät tuulettamaan kädet pystyssä nousua 14. lokakuuta Oulunkylässä Gnistania vastaan pelattavassa ottelussa. PoPa ehti tässä asiassa kuitenkin JJK:n edelle. Porissa kädet nousivat pystyyn jo 27. elokuuta, kun lohkon kärkinippu TPV kävi näyttämässä kaapin paikan lukemin 1-3. Teoreettisenkin nousumahdollisuuden karattua tuon tappion myötä, porilaisjoukkue näyttää lyöneen homman täysin läskiksi. Pisteitä ei heru edes lohkon häntäporukoilta, ja kaiken kukkuraksi Huoltajan korviin kantautuneet puheet kielivät johtoportaan sisäisistä ristiriidoista. Hyvin hoidettua pohjatyötä tulevan kauden yhteistyökumppanineuvotteluihin? Ehkä, tai sitten seuran taustajoukot kuvittelevat, että taikasanat "vuodenvaihteessa perustettava osakeyhtiö" ratkaisevat kaikki ongelmat automaattisesti.

Paikallismedian edustajakin toi esille ihmetyksensä PoPa-johdon tekemiin ratkaisuihin. Lue Porin seudun pääaviisin, Satakunnan Kansan, toimittajan Mikkomatti Aron kirjoitus tästä. PoPa:n toimintaa tulevaisuudessa pyörittävä osakeyhtiö henkilöityy vahvimmin jalkapallokiertolaisen elämän Poriin asettumiseen vaihtaneeseen Antti Sumialaan. Hän luonnehti taannoin PoPa:n kautta seuraavin sanakääntein: "Kausi oli täysi floppi. Tulevalla kaudella nousua lähdetään hakemaan kovin satsauksin." Jääkäämme odottamaan.

Huoltaja   

17.09.2006 - 22:29

Valkku on viettänyt pientä syyslomaa, mutta paluun kunniaksi suomalaiselle pääsarjajalkapalloilulle on annettava ISO tunnustus. Maksulliset kanavat tarjoilivat tänään Valioliigan syksyn odotetuimmat kaksintaistelut, mutta sunnuntain ehdottomasti hienointa peliä nähtiin Valkeakosken Tehtaan kentällä. Trilleri ei todella jättänyt kylmäksi, mutta tulos jätti todennäköisesti sekä Hakan että HJK:n mestaruustaiston ulkopuolelle. Tamperelaisten kotimatka Kuopiosta kolmen pisteen kera lyheni entisestään, kun mestaruudentavoittelijoista myös FC Honka kompuroi Anjalankoskella.  

Kuuden pisteen kaula on pitkä, mutta ei latisteta vielä syksyistä jännitysnäytelmää. 15 pistettä on vielä kärjelle jaossa ja Ari Hjelm joutuu johdattamaan suojattinsa vielä sekä Hongan että Klubin vieraaksi. Myös Honka ja HJK iskevät vielä kerran yhteen ja toivottavasti tunnelma (ja yleisömäärä) nousee samoihin sfääreihin kuin heinäkuussa joukkueiden iskiessä yhteen Finnair Stadionilla. Neljästä mestaruuskandidaatista etukäteen helpoin loppuohjelma on Hakalla. Vastaan asettuu neljä joukkuetta sarjataulukon pohjalta ja kauden urakka päättyy kotiotteluun MyPaa vastaan.

Kun vihreillä ja syksyn kylmetessä ruskeillakin veroilla ratkaistaan mestaruuksia, käyntiin on pyörähtänyt myös kansallinen ylpeytemme jääkiekon SM-liiga. Pieni hatunnosto täytyy antaa HIFK:n ja Jokerien kannattajille, jotka todella tunnustivat väriä Helsingin kaduilla ennen kuumaa paikallisvääntöä. Muutama poltettu soihtu sai medioissa ihastusta ja vuolaita kehuja. Kuningas lajin puolella soihduttajat on yleensä leimattu huligaaneiksi ja seuroja on rokotettu muutamalla tuhannella eurolla.  

Skoutti

06.09.2006 - 09:21

FC Inter on päättänyt sittenkin taistella vielä sarjapaikastaan ja osoituksena siitä sinimustat hankkivat riveihinsä ulkomaalaisvahvistuksen. Ei siis ulkomaalaispelaajaa, kuten Suomessa yleensä on tapana, vaan ulkomaalaisvahvistuksen. Juuri 33 vuotta täyttänyt, mittavan pelaajauran tehnyt, Makedonian paidassa eniten maaotteluita pelannut ja edelleen kapteeninnauhaa kantava Artim Šakiri liittyy turkulaisryhmään. Toivottavasti ei pelkästään jäähdyttelemään. Aalborgista mies sai vapaat paperit, joten Interin kannalta ajatellen toivottavasti ura ei vielä ihan viimeisiään vetele. Ainakin maansa maajoukkueessa kapteeniin luotetaan vahvasti edelleen.

Agentti

28.08.2006 - 17:06

Kakkosessa on sitten edellisen katsauksen tapahtunut paljon. Ykköseen menijät alkavat pikkuhiljaa olla selvillä ja näyttää siltä, että kolmilohkoisesta Kakkosesta nousevat porukat voivat olla ensi kesänä Ykkösen tasollakin kovia tekijöitä.

A-lohkossa pelataan vielä noususta tosissaan. Kärkiporukka JJK:n takana Warkaus JK kärkkyy 4 pisteen päässä. Tasaisesta keskikastista tällä hetkellä askeleen edellä muita ovat HyPS ja Kings. Ensi sunnuntaina JJK:lla on tilaisuus ottaa askel kohti tavoitettaan eli Ykköseen nousua, sillä Harjulle saapuu vieraaksi juuri Warkaus JK. JJK päätti luottaa nykyiseen materiaaliinsa, eikä kutsu riveihinsä Huimassa lainassa olevaa lohkon maalipyssyä Andrei Shirobokovia. Ehkä on katsottu, että Shirobokov tekee sopivasti kiusaa muille kärkiporukoille. Esimerkiksi JJK:n perässä roikkuva HyPS kaatui Äänekoskella Shirobokovin onnistuttua maalinteossa.

B-lohkossa TPV ratkaisi nousunsa viimeistään kukistamalla Porissa pahasti hiipuneen PoPan. TPV:n nuoret ja nopeat pelaajat juoksivat ohi kokeneista mutta kankeista porilaisista, eikä muistakaan länsirannikon joukkueista manselaisten haastajiksi ole. Tuskin kukaan voi kiistää, etteikö TPV:n nousu olisi ansaittu, siitä kertoo jo 24 perättäistä tappiotonta ottelua Kakkosessa. KaaPo, SalPa ja PoPa joutuvat odottamaan ensi kautta. Loppukaudesta olisi hyvä tilaisuus kokeilla riittääkö kenellä nuoremmista pelaajista vauhti Kakkosessa riittää. Varsinkin Porissa hallittu nuorennusleikkaus ei voi tehdä kuin hyvää.

C-lohkossa GBK:n jyräys on jatkunut läpi kauden. Loppukausi on pelkkä muodollisuus kokkolalaisten karattua jo 13 pisteen karkumatkalle huolimatta sunnuntaina kärsitystä kauden ensimmäisestä sarjatappiosta. Kokkolalaiset kaatanut ja hyvin viime pelit pelannut PS Kemi ei GBK:n vauhtiin enää ehdi, varsinkaan kun GBK kohtaa loppukaudella lähinnä taulukon peränpitäjiä.

Agentti

27.08.2006 - 15:33

Pyhäpäivä tarjoaa Veikkausliigassa täyden kuuden ottelun kierroksen. Ainoastaan sarjakärki Honka saa katsastella pahimpien kilpakumppaniensa edesottamuksia. Sunnuntain suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin sarjajumbojen keskinäisiin karkeloihin.

FC KooTeePee on jo repinyt pienen hajuraon kolmeen viimeiseen ja tänään syksyn pahinta kriisijoukkuetta FC Interiä vastaan olisi mahdollisuus karistaa lopullisesti putoamispeikko harteilta. Vielä ennen torstaita kotkalaisten valmentaja Janne Hyppönen totesi Urheilulehden nettisivuilla, ettei 17 pistettä riitä säilymiseen. Hyppöselle ei näytä mikään riittävän, sillä nyt kasassa on 20 pistettä ja hänen mukaansa sarjapaikka ei edelleenkään ole mitenkään varma.

Hyppösen ongelmat ovat kuitenkin aivan eri luokkaa kuin virkaveli Kari Virtasella. Kuin ihmeen kaupalla potkut välttänyt Interin päävalmentaja listasi niin ikään Urheilulehden nettisivuilla joukkueen ongelmia viime torstain KooTeePee-tappion jälkeen:

"Ollaan ahdistuneita, peloissaan ja siirrellään vastuuta", "Meidän hyökkääjämme olivat aivan liian alhaalla, että olisimme kyenneet luomaan tilanteita.", "Hävittiin 6-0 keskialueen peli." ja "Me jäimme fyysisesti ihan jalkoihin."

Ei hyvältä näytä. Heinäkuu meni turkulaisilta ilman voittoja ja näillä näkymin myös elokuu.

Kuopiossa yhteen iskevät KuPS ja FF Jaro. Veitsi on tukevasti molempien joukkueiden kurkulla ja pelin tärkeys kuvastuu myös valmentajien kommenteissa. Paineita on heitetty vastustajan niskaan puolin ja toisin, mutta Juha Malinen liioittelee kollegansa vahvemmin:

"Jaron hyökkäyskalusto on ihan Top 6 – tasoa Suomessa. Mikko Paatelainen on hyvä ilmassa ja vahva kaveri ja Jimmy Wargh on todella taitava ja vaikeasti pideltävä. Myös Sasa Stevic ja uusi kaveri Mahmoud Hejazi ovat erinomaisia."

Pikku-Paatelainen voidaan tähän sarjaan jollain ilveellä mahduttaa, mutta muiden kohdalla voidaan puhua ennemmin top 60:stä. Wargh on osunut tällä kaudella kolmesti ja Stevic vain kerran. Hejazin Malinen on ilmeisesti skoutannut huomattavasti paremmin kuin allekirjoittanut.

Sarjataulukon perusteella vierasjoukkueet ovat piirun verran edellä, mutta muuten tilastot ovat vahvasti kotijoukkueiden eduksi. FF Jaro ja FC KooTeePee eivät ole vielä tällä kaudella yltäneet vierasvoittoihin. Illalla selviää mitkä joukkueet uivat syvissä vesissä ja mitkä hengittävät pinnan yläpuolella.

Skoutti

23.08.2006 - 21:07
Suomen U20-tyttöjen maaliero Moskovan MM-kisoissa jäi aika murheelliseksi. Helpolta kuulostavassa lohkossa Kiina löi suomineidot 2-1, Kanada 2-0 ja tänään Nigerian tytöt löylyttivät Suomea oikein kunnolla takoen 8-0 lukemat tauluun. Mieleen tulee väistämättä Vintiöiden murskatappio Kolumbiaa vastaan Helsingin 17-vuotiaiden MM-kisoissa kesällä 2003. Hieno saavutus toki on jo kisoihin pääsy, mutta toivottavasti Suomen edustusmiehistölle ei käy näin, jos paikka arvokisoihin joskus aukeaa.

Agentti
20.08.2006 - 21:12

FC Honka ja Tampere United ovat hallinneet Veikkausliigakenttiä tänä kesänä. TamU on alkanut yllättäen yskähdellä viime kierroksilla ja nyt Valkeakosken Tsaari, Valeri Popovits vaihtoi valtikkansa sahaan ja kaatoi Hongan nostaen FC Hakan liigakärkeen. Nykyotteiden perusteella mestaruuden ratkaisevat Haka ja HJK, mutta Hongallakin on vielä sanansa sanottavana. Torstaina Tapiolaan saapuu sarjajumbo KuPS ja sen jälkeen tulee kolmen viikon "sarjatauko", jolloin Mika Lehkosuolla on aikaa virittää kuviot kuntoon.

Urheilukanavan TV-kamerat suuntaavat seuraavaksi Anjalankoskelle, kun MyPa kohtaa sunnuntaina TPS:n. HJK matkustaa sunnuntaina Maarianhaminaan ja sieltä pisteet ovat tiukassa. Viikon päästä maanantaina on myös paljon pelissä, kun sarjan tämänhetkinen kärkikaksikko Haka ja TamU kohtaavat Valkeakoskella. Vai hallitseeko Tsaari koko Pirkanmaata?

Agentti

19.08.2006 - 11:12
Kun kymenlaakson herruus on kyseessä KooTeePee-MyPa -ottelussa, on valmentajan luottamus omaan joukkueeseen avainasemassa. Joukkueensa hyökkäyspelin avaimen, Adrianon myynnistä huolimatta vahvaa luottamusta pelaajiinsa osoittaa MyPa:n valmentaja Ilkka Mäkelä kommentillaan Urheilulehdelle:
"Tämän kauden herruutta he eivät voi saada, elleivät voita 3-0. Siihen en millään usko, sillä Janne Korhonen on ihan huikeassa vireessä, eikä takuulla päästä kolmea"

Agentti
17.08.2006 - 22:12
Valkku törmäsi sattumalta ihmeelliseen sivustoon keskilinkki.com. Sivusto keskittyy varsin harvinaisen aiheen eli suomifutiksen ympärille. Valkku nostaa hattua komeilla ja runsailla tilannekuvilla varustetuille otteluraporteille. Mielenkiintoista luettavaa on myös keskilinkki-keskustelupalsta, jossa Mr. Keskilinkki käy useaan eri aihepiiriin jaotellussa forumissa keskustelua itsensä kanssa. Hienoa nähdä, että ihan oikeita suomifutishulluja tästä jääkoronan ja hornuloiden luvatusta maasta löytyy.

Agentti
13.08.2006 - 10:45

Kunhan Göteborgissa kisat päättyvät, ei tarvitse edes kääntää kylkeä. Kauko-ohjaimella voi kääntää vastaanottimen suoraan Urheilukanavalle. Savon sydämeen Kuopion Palloseuran vieraaksi saapuu HJK. Lähetys alkaa klo 18.30 ja itse ottelu klo 19.00. 

Ohjaajille ja kuvaajille vinkiksi, että suunnatkaa kameroita myös sinne vaihtopenkille päin, sillä nykyisten paineiden alla valmentajilla voi olla pinna kireällä. Huippuvireessä olevalla Klubilla on pakkovoiton paikka mestaruuden metsästyksessään. Keith Armstrongin pitää saada klubilaisten asenne kohdalleen alusta asti, sillä sarjajumbokaan ei kaadu kävelemällä.  

Myös Juha Malisen pitää alkaa osoittaa taktikon kykyjään, sillä KuPS:in pudottaminen divariin olisi nolo merkintä CV:ssä. Sillä pelaajamateriaalilla pelataan, mitä käytössä on ja ainakin kuopiolaisfanit ansaitsisivat parempaa. Ainakin kapteeni Jani Hartikaisen mukaan joukkueen on päättänyt laittaa kaikki peliin:
"Meidän on nyt sunnuntaina näytettävä ja koko joukkueemme on yhtenäisenä tavoitteen takana.
"

Agentti

10.08.2006 - 22:03

Kakkosen kohujoukkue Porin Palloilijat satsaa satsaamasta päästyään. Meininkinä näyttää olevan nyt tai ei koskaan. Luottopelaajien kanssa on solmittu monivuotisia jatkosopimuksia, ja nyt kun sarjakärki TPV on karannut jo 5 pisteen päähän on rahahanoja avattu lisää.

Valmennusjohdon tueksi on liittymässä entinen Jazz-luotsi Jussi Ristimäki. Lisäksi porilaisten rinkiin on liittynyt argentiinalainen Miguel Reno, jonka pitäisi Eurooppaa kierrelleenä pelimiehenä olla vahvistus ainakin kakkosdivisioonatasolle. Nimilistan perusteella PoPan pitäisi pärjätä jo liigassakin, sillä harva Kakkosen jengi on vahvistunut parin viime kauden aikana tällaisilla miehillä: Rami Nieminen, Antti Sumiala, Lasse Karjalainen, Jani Raukko, Matti Santahuhta, Teemu Vihtilä, Mikko Nieminen. Täytyy edelleen toivoa, että Jazzin taloussekoiluista on Porissa opittu ja kaikkiin näihin satsauksiin on varaa, vaikkei nousu toteutuisikaan. Ehkäpä heinäkuisista Pori Jazzeista jäi kaupunkiin hyvät voitot.

Agentti

09.08.2006 - 22:19

Yleisurheilun EM-kisahumu jää astetta pienemmälle huomiolle torstai-iltana ainakin Turussa. On ehkä väärin väittää koko kaupungin pysähtyvän, mutta ainakin jalkapalloväki valitsee puolensa. TPS:n mustavalkoiset ovat sarjataulukon perusteella tällä hetkellä hallitsevat värit, mutta paikallisherruus on vielä ratkaisematta kevään 2-2 tasapelin jälkeen. Jos sinimusta Inter ei paikallispeliin herää, ei se herää enää koko kaudella. Nyt on tilaisuus kääntää kurssi.

Keskiviikkopäivänä Turun jokirannassa ja illalla yökerhossa ottelua mainostava Pelinaiset – RoadShow tuo toivottavasti paikalle muutamaan uuden uteliaan katsojan. Toivottavasti he muistavat katsoa naisten lisäksi välillä myös Suomen suurinta derbyä. Molempien joukkueiden kannattajille on varattu Veritas Stadionilta omat katsomolohkonsa. Toivoa sopii, että kannatus myös näkyy ja kuuluu. Valitettavasti ottelua ei YU-kisojen varjossa televisioida.

TPS julkisti tehneensä satsauksen tulevaisuuteen palkkaamalla riveihinsä kaksi entistä luottopelaajaansa toimitusjohtaja Petri Jakosen tueksi. Marco Casagrande vastaa kehitysjohtajana sopimusasioista ja junioreiden valmennusorganisaatiosta ja Marko Rajamäki päätoimisesti TPS:n A-nuorten ja Akatemian valmennuksesta. Tällä halutaan taata loistavan juniorimyllyn toiminta myös jatkossa.

Agentti

07.08.2006 - 14:45

Surkeasti edenneen kauden jatkoksi Juha Malinen ei saa Kuopion Palloseurasta potkuja, mutta ei luottamuslausettakaan. Seurajohdon ja Malisen välisten keskustelujen perusteella Malinen ei päävalmentajana tämän kauden jälkeen jatka. Saa nähdä jatkaako edes kuluvaa kautta loppuun.

Kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei tarvitse tehdä arvatakseen, että Malisen mukaan seuran kurssin kääntämiseen olisi tarvittu 3-4 ulkomaalaisvahvistusta, kun taas KuPS:in johto uskoo vakaasti pääsevänsä samaan lopputulokseen valmentajanvaihdolla.  Malisen valmentajasopimus lienee rahalliselta arvoltaan sen verran suuri, että potkuja ei oikein ole varaa antaa. Johonkin keskustelujen piti päätyä ja tulos oli tällainen. Ehkä joku palkkaa Malisen ensi kaudeksi ja KuPS:illa on varaa etsiä divariin uusi käskyttäjä. Tämän nahkapäätöksen myötä varmistui kuitenkin se, että Väinölänniemellä naatitaan loppukausi samassa sävellajissa kuin tähänkin asti, eli mollissa.

Agentti

03.08.2006 - 22:14

Se sana kuvaa illan näytöstä Finnair Stadiumilla. Kovaan syyskuntoon äitynyt HJK takoi 5 – 0 loppulukemat jo toistamiseen tällä viikolla. Klubin hienoa esitystä ei haluaisi vähätellä, mutta FC Interin esiintyminen oli ainutlaatuisen huono, jos se kiltisti sanotaan.

Harvoin, jos koskaan, on päässyt seuraamaan näin alistuneen ryhmän tarpomista. Millainen selkärangaton sinimustaryhmä on Turussa bussiin astunut? Olisi kiva (tai ehkä ei) tietää miten hiljaista on sinimustien pukuhuoneessa ollut ennen ottelua. Entäpä ottelun jälkeen? Se on selvää, ettei valmentaja Kari Virtasella ole joukkueeseen minkäänlaista otetta. Todennäköisesti hän seuraakin jatkossa Interin otteita teksti-TV:ltä.

Tosin valmentajalla on aika paljon työsarkaa, jos Veikkausliigapelaajille on neuvottava miten saada omille kolmen metrin syöttö tai miten merkataan vastustajan hyökkääjä erikoistilanteissa. Topparipari Ari Nyman ja Jermu Gustafsson seurailivat haluttomasti aitiopaikalta Farid Ghazin temmellystä. Täytyy vain ihmetellä miten huonoja ovat pelaajat Interin vaihtopenkillä, kun kentällä taapersivat ulkomaalaisheikennykset Prince Otoo ja Martin Mutumba. Keskikentän keskellä Miikka Ilon peliä oli suru seurata. Puhtaita papereita ei pysty antamaan muillekaan.

Veikkausliigapelaajat saavat harrastuksestaan jo sellaisen korvauksen, että luulisi jalkojen liikkuvan 90 minuuttia. Tuskin Stefan Håkansin "alaisilla" on palkatkaan rästissä. Eniten sääliksi käy urheaa Interin faniryhmää, joka urhoollisesti jaksoi kannustaa ammattiylpeytensä menettäneitä suosikkejaan. Huolestuttavaa on, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Valkku ihmettelee Interin esitystä.

Tulipahan avauduttua. Ainakin kahdeksan euron edestä.

Skoutti

31.07.2006 - 21:19

Huomenna käännetään kalenterin lehteä ja aletaan odottaa säiden viilentymisiä. Veikkausliigassa jännitys sen sijaan on kuumenemassa. Keskiviikon MyPa – FC Kööpenhamina -ottelun jälkeen suomalaisjoukkueet ovat tämän vuoden europelinsä lusineet, joten kaikki voivat keskittyä kotimaiseen jalkapalloliigaan.

Sarjataulukkoa syynäämällä voi todeta tämän vuoden Veikkausliigassa pelaavan kahden kerroksen väkeä. Jännitystä toki riittää niin mestaruustaistossa kuin sarjan tyvipäässä. Tämän hetken seitsemän ensimmäistä joukkuetta tulevat todennäköisesti ratkaisemaan mitalien osoitteet. Toki takaakin on mahdollisuus hyvällä putkella nousta kärjen tuntumaan, mutta vaikea on uskoa minkään häntäpään joukkueen syysheräämiseen.

Sellaisen nousun on loppukesän hyvillä otteilla esittänyt tänään FC KooTeePeetä murjonut HJK. HJK on vahvistunut kesän mittaan kahdella kovalla ja kalliilla (onneksi kotimaisilla) pelimiehellä ja loukkaantumishuoletkin ovat muisto vain. Ei siis ihme, että Klubin kone hyrrää tällä hetkellä pelottavan kovaa ja se on noussut tosissaan haastamaan TamU:n ja FC Hongan.

Sarjataulukon pohjalle saatiin hyvää eloa viikonloppuna, kun KuPS hyödynsi MyPa:n kriisin. Syvissä vesissä ui myös FC Inter, jonka niskaan kuopiolaiset jo huohottavat. Toki turkulaisilla on pari rästipeliä, mutta päävalmentaja Kari Virtanen taitaa odottaa jo Stefan Håkansin lapikasta. Peräpäänpitäjät ovat luottaneet pitkälti omaan ruotuunsa eikä "sikaa säkissä" – markkinoille ainakaan vielä ole lähdetty. Kuopiossa ei pelimerkkejä uusiin hankintoihin ole, mutta saa nähdä avaako Håkans tunnetusti leveän kukkaronsa nyörejä.

Allianssin uppoamisen jälkeen Veikkausliiga päätettiin pelata 13 joukkueella. Olisi voinut odottaa, että jumbosijalle jäänyt joukkue joutuisi karsimaan sarjapaikastaan. Palloliitto kuitenkin päätti pudottaa Veikkausliigan viimeisen suoraan sarjaporrasta alemmasta ja nostaa Ykkösestä suoraan kaksi parasta seuraa. Oma lehmä on varmasti ojassa, mutta KuPS:n päävalmentaja Juha Malinen laukoo (kerrankin) asiaa Urheilutiedossa:

- Se oli arviointivirhe. Jos ulkomaalaiset sijoittajat pystyvät kusettamaan pääkaupunkiseudulla yhtä liigaseuraa, ei kai se merkitse liigakelpoisten Ykkösen seurojen määrän kasvua.

Skoutti

31.07.2006 - 16:29

Tänään Suomifutiksen valitettavan harvalukuisten ystävien silmät kääntyvät Finskille. Pesäpallon sijasta tänään nurmella kirmaavat nousukuntoiset HJK ja KooTeePee. Viime kesältä Valkku muistelee nähneensä vauhdikkaan ottelun, kun KooTeePee haki Klubilta ansaitun tasapelipisteen.

HJK:lla olisi tällä viikolla mainio tilaisuus saada voittoputkelle jatkoa, Finnair Stadionille saapuu KooTeePeen jälkeen heti torstaina alavireinen Turun Inter. Europelit on tältä kaudelta pelattu ja paikka ensi vuoden eurocupeissa pitäisi ansaita. Ratkaisijoista on edelleen pulaa, eikä edes Antti Pohja voi ratkaista jokaista ottelua. Vire on kuitenkin ollut vahva.

Noususuhdanteeseessa seilaava KooTeePee on kerännyt 3 viime ottelusta 7 pistettä ja tappioasemasta on noustu voittoon pariinkin otteeseen. Peli on kulkenut ainakin kotikentällä. Pietarsaaressa kotkalaiset olivat jyrän alla, mutta taistelivat pisteen mukanaan merikaupunkiin. Toni Koskelan ja Mikko Mäkelän liittyminen rinkiin on antanut uskoa koko joukkueen tekemiseen. Kauden avauskierroksen kamppailun tuloksesta huolimatta Veikkaus luottaa vahvasti Klubiin ja tarjoaa KooTeePeen vierasvoitolle muhkeaa kerrointa 7,35. Veikkausliigan nettisivusto on ansiokkaasti ottanut selvää KTP kannattajien ja Forza HJK:n kuvioista näin ottelun alla.

Agentti

24.07.2006 - 22:16
Tampere Unitedin tappio HJK:lle toi kertaheitolla Veikkausliigaan kaivattua jännitystä. Liigaa hallinneella TamU:lla on kaksi ottelua kärkeen kiilannutta Honkaa vähemmän pelattuna ja hallitseva mestari MyPa:kin joutunee tyytymään jäännössijoille, mutta kärkitaistoihin on ilmoittautunut uusia, vai pitäisikö sanoa vanhoja, joukkueita.

Hongan lisäksi vanhat tutut FC Haka ja HJK ovat nousseet taistelemaan jopa mestaruudesta ihan tosissaan. Hakalla on päällä Tallinnan takelteluista huolimatta 4 ottelun voittoputki kotoisessa liigassa. HJK taas on kaatanut viime otteluissa kärkikaksikon ja FC Lahden yhteismaalein 7-0. Klubin kopissa taisi löytyä kaivatun joukkuehenki ennen pääkaupunkiseudun herruusottelua Honkaa vastaan. Kun hiiri tarpeeksi kauan hyppi pöydillä, niin kissakin heräsi saalistamaan. Saako kissa nopean ja hyvin liikkuvan hiiren kiinni, se on jo toinen juttu.

Kärjen tilanne:
  1. FC Honka               13 ott. 26 p.
  2. Tampere United       11 ott. 25 p.
  3. HJK                        13 ott. 21 p.
  4. FC Haka                 12 ott. 21 p.

Agentti
21.07.2006 - 12:36

Tosissaan jalkapallon ottavien harrastelijoiden sarja Kakkonen on jaettu kolmeen lohkoon, jotka tottelevat mielikuvituksellisia nimiä A, B ja C. Monelle Kakkosen jengille halua ylemmäs ei ole, mutta löytyy sarjoista toki Ykköseen hamuaviakin nippuja.

A-lohko koostuu Etelä- ja Itä-Suomen joukkueista ja kovin tasaista on. Kärkiyhdeksikkö on 6 pisteen sisällä eli kaikki on vielä auki. Selkeää nousijasuosikkia ei ennen kautta ollut ja A-lohkon otteluissa riittää mielenkiintoa, kun jokaisella kierroksella useampi ottelu vaikuttaa taulukon kärkipään sijoituksiin. KuPS:in entisiä pelaajia vilisevä Kuopion Kings ja mm. Peter Sampon edustama Hyvinkään Pallosera ovat tällä hetkellä lohkon piikkipaikalla ennen ensi sunnuntain keskinäistä kohtaamista. Hyvin aloittanut Äänekosken Huima on osoittanut viime viikkoina lieviä hiipumisen merkkejä, kun taas keskikastista ainakin JJK:lla, MPS:lla ja KäPa:lla on mahdollisuutensa ottaa osaa taisteluun lohkon kärkisijoista. Kings taitaa kuitenkin olla lopulta A-lohkon kovin kortti.

B-lohkossa eli entisessä länsilohkossa kohujoukkue Porin Palloilijat on vaikean alkukauden jälkeen noussut tasolleen Antti Sumialan ja Matti Santahuhdan maalien myötä. ”Suntti” on Kakkoseen kovan luokan vahvistus, ja kärkiparin takaakin löytyy tukku liigatason pelimiehiä.  TPV:n puolustus on toisen ex-ammattilaisen Janne Sallin johdolla ollut takuuvarma ja joukkue etenee edelleen tappioitta. SalPa ja KaaPo yrittävät laittaa hanttiin minkä pystyvät, mutta PoPa:n hyökkäys ja TPV:n puolustus ovat liian kovia ja lohkovoitto ratkaistaan välillä Pori-Tampere.

Pohjoisemman Suomen C-lohkossa Kokkolan tämänhetkinen kakkosjoukkue GBK jyrää lohkovoittoon. Kemistä haettu tasapeli pilaa puhtaan sarjan, mutta 11 ottelusta 10 voittoa ja maalisuhde 32-2 puhuvat puolestaan. GBK on jyrännyt tasaisuudellaan, sillä ratkaisuja tulee koko rintamalta. Materiaali on kakkosen tasolle kova, sillä useampi pelaaja omaa liigakokemusta pohjanmaan seuroista. Nuoret topparikaksoset Sebastian ja Kåre Björkstrand ovat keränneet liigaseurojenkin katseita. Kokkolassa saatetaan nähdä ensi kaudella kaksi Ykkösen joukkuetta, jos yhdistymishaikailut eivät tuota tulosta.
Ainoastaan nuori OLS on piilokärki Petteri Palosaaren johdolla vielä GBK:n jäljillä. Lapualla taas pitää keskittyä pesäpalloon, sillä Virkiän otteissa ei tällä kaudella ole hurraamista. Viimeisissä kahdessa ottelussa joukkue on sentään jo kyennyt maalintekoon.

Agentti

18.07.2006 - 21:44

Eberhard Ilg, Juro Govo, Michael Yobo, Patrick Samba, Nebi Mustafi, Daniel Nwoke, Harrison NwanyanwuKesken kauden lentokentältä haalattaville pelimiehille riittää tilausta tälläkin kaudella. Osa heistä saa sopimuksen ja joku heistä täyttää jopa paikkansa, mutta kokonaissaldo jää taas kovin vaisuksi. Kaikkia näitä herroja yhdistää se, että varmasti kenelläkään täällä Suomessa ei ole mitään käsitystä pelitaidoista, ennen kuin nähdään mies tositoimissa. Pelaajien agenttien kehutulvalla ei ole mitään tekemistä todellisen tason kanssa.

Hyvät ulkomaalaispelaajat parantavat joukkueen suorituskykyä ja itseluottamusta, mutta turisteista ei ole kuin haittaa. Omat nuoret tuskastuvat vaihtopenkillä ja kielimuurin takana kentällä seikkaileva ulkomaalainen tuskastuu kentällä. Vaikka näennäisesti tusinapelaajat eivät kovin kalliita hankintoja olekaan, kuluu palkan lisäksi koko rulettiin lentolipuista asuntojärjestelyihin yllättävän paljon arvokasta aikaa ja rahaa.  Hankinnasta päättävillä on kädessään kasa epäluotettavia tietoja fyysisistä mitoista aikaisempien seurojen luetteloon. Mahtavatko edes vaivautua tarkistamaan saamiaan tietoja.

Kuinka moni kesken kauden hankittu hätäapumies todella on osoittautunut hintansa arvoiseksi? Unohdetaan nämä hätäavut ja satsataan aika joukkueen pelin kehittämiseen ja juniorityöhön. Jos on pakko hankkia, niin hankitaan joko ulkomailta selkeä laatupelaaja tai satsataan pennoset kotimaisiin pelimiehiin. Liigatasolle mitat täyttäviä pelimiehiä löytyy Ykkösestä paljon.

Kontrasti verrattaessa Veikkausliigan ulkomaalaispelaajien tasoa verratessa Allsvenskanin ulkomaalaisvahvistuksiin on valtava, eikä sitä voi selittää pelkästään palkkaeroilla. Olisi hyvä lähtökohta, jos ei joka kerta otettaisi sikaa säkissä. Edes koeajalle.

Agentti

17.07.2006 - 21:29

Helsinkiläisseurat Atlantis ja Klubi-04 ovat keikkuneet Ykkösen kärkisijoilla koko kevätpuoliskon, eikä Vuosaarelaisseura Viikingitkään ole nousumahdollisuuksiaan vielä hukannut. Itähelsinkiläisten tavoitteet Veikkausliigan noususta on tosin asetettu tulevaisuuteen. Klubi-04:lla sen sijaan on ”lupa” nousta Veikkausliigaan, vaikka Valkku sitä epäilikin.

Valkun ohella moni muukin jalkapallonystävä on kaivannut pääkaupunkiseudulle tunteita herättäviä paikallisotteluja länsinaapurin malliin ja loppuunmyyty Finnair Stadium HJK:n ja Hongan välisessä ottelussa vahvisti tätä entisestään. Olisiko tässä lopullinen sykäys sille, että Veikkausliiga nousee Suomen kiinnostavimmaksi sarjaksi vai onko tuote loppujen lopuksi mätä?

Sitä mieltä ainakin on Ykkösen neljännen helsinkiläisseuran PK-35:n hallituksen puheenjohtaja Markku Ruokanen MTV3:n sivuilla:
- Tuote ei yksinkertaisesti toimi eikä siksi kiinnosta. Jalkapallokulttuurimme on 60 vuotta Ruotsia ja 25 vuotta Norjaakin jäljessä.

Häntä säestää omasta mielestään värittömän Valkeakosken Hakan joukkueenjohtaja Olli Paasio:
- Honkaa lukuun ottamatta liiga on väritön, Atik Ismailin ja Kai Pahlmanin tapaisia räväköitä lausuntoja antavia ja katsomot täyttäviä pelaajia ei enää ole

Positiivinen Olli Paasio käy ilmeisesti jonkinlaista Jaakobin painia, sillä hän jatkaa:
- Ottelujen ulkopuolella kirjoitetaan vain negatiivisista asioista, tai sitten jutut keskittyvät yksilöihin kokonaisilmiön sijaan.

Näillä eväillä kohti parempaa tulevaisuutta!

Skoutti

16.07.2006 - 23:52

Todella ihmeelliseltä näytti tänään vierasjoukkueen puolustaminen Veikkausliigan tv-pelissä Ihmetellään, hölkkäillään ja seisoskellaan. Vastustajia ei vartioida. Reboundeihin ei reagoida. Ei olla hereillä. Kaikki tekeminen on vähän puolittaista. Katsokaapa vielä kertaalleen Hongan maalit Ylen mediasalista ja seuratkaa tarkkaan Interin puolustajia. Mitä mahtoi Kari Virtanen ripittää pelaajilleen ottelun tauottua, vai onko Virtasen lähtölaskenta jo alkanut? Luulisi pelaajilta löytyvän silti ammattiylpeyttä.

Agentti

16.07.2006 - 14:41

Veikkausliigan markkinointikoneisto on onnistunut jälleen hiomaan uuden timantin. Leipää ja sirkushuveja on nyt tarjolla niille, joita tapahtumat viheriöllä eivät kiinnosta. Pelinaiset -RoadShow on varmasti se puuttuva palanen, jolla Veikkausliiga onnistuu nostamaan pelin tasoa ja kasvamaan Suomen suosituimmaksi sarjaksi.

Kirjailija Jukka Pakkanen on todennut osuvasti:

"Pahinta on tyrkyttäminen ja katsojan aliarviointi. Helpolla on ikävä taipumus muuttua halvaksi ja halvalla ontoksi. Jos jalkapallo ei kiinnosta, se ei sitten kiinnosta. Jos kirkossa ei käy ihmisiä, heitä ei vain käy. Tyytymisen kyky on hyve." (IS Veikkaaja 9.4.2002)

Skoutti

13.07.2006 - 09:29
Nyt voidaan unohtaa MM-kisat ja Zidanen puskut ja keskittää katseet kotimaan kentille. Haka ja HJK ottavat toivottavasti tänään kiinnitykset jatkopaikkaan eurocupeissa ja liigaa pelataan Vaasassa, kun kovakuntoinen Vepsu saa Pohjanmaan derbyssä vastaansa FF Jaron. Valitettavasti Urheilukanava ei ole paikalla, sillä seuraava TV-ottelu nähdään vasta sunnuntaina, kun FC Hongan vieraaksi saapuu FC Inter Turusta.

Jari Niemellä vahvistunut Tampere United jatkaa vakuuttavaa menoaan sarjakärjessä. 10 ottelusta kasassa on 25 pistettä ja avainpelaajat vaikuttavat eurokenttien takaiskusta huolimatta olevan huippuvireessä. Belgiasta palanneen Niemen tulo näyttää ainakin eilisen Lahden kamppailun perusteella olevan jo ratkaiseva isku muiden mestaruushaaveille, varsinkin kun Intertoton rasituksetkin ovat jo Tampereella takanapäin. TamU on vääntänyt tiukat kamppailut 1 tai 2 maalin voitoiksi ja keskiviikkona 150. perättäisen liigaottelunsa pelanneen Mikko Kavénin johdolla puolustus pitää. Ainakin Veikkausliigapelejä ajatellen valmentaja Ari Hjelmin sanoihin ei voi kuin yhtyä: " United pelaa tällä hetkellä aika hyvää futista."

Agentti

06.07.2006 - 14:40

Kun Saksan MM-kisoissa vetäydytään odottamaan viikonlopun kliimaksia, pelataan Suomessa jälleen kotoista Veikkausliigaa. Pääkaupunkivetoinen media on nostanut kierroksen otteluksi HJK:n ja FC Hongan välisen ”paikalliskamppailun”. Valtava ennakkorummutus ja mahdollisesti ääriään myöten pullisteleva Finnair Stadium ovat mannaa Veikkausliigan markkinointikoneistoille, mutta pelataan sitä tänään toki muuallakin.

Ottelussa korkataan myös uusi FIFA 2Star – luokituksen jalkapallonurmi, jolla saa pelata sekä Euroopan jalkapalloliiton Uefan että Fifan alaisten kilpailuiden otteluita. Tekonurmi, keinonurmi, muovimatto tai miksi ikinä sitä halutaankaan kutsua, jakaa kuitenkin mielipiteitä.

Tämän vuoden alkupuolella Veikkausliigan pelaajista 65 prosenttia vastusti tekonurmien lisärakentamista virallisiksi pelialustoiksi. Myös HJK:n päävalmentaja Keith Armstrongilla oli selvä mielipide asiasta ainakin puolitoista vuotta sitten. Toimittaja Peter Nymanilla oli ehdotus keinonurmesta, joka kelpaisi suurimmalle osalle pelaajia, valmentajia ja katsojia:

”Ehkä kuitenkin pitäisi keksiä synteettinen ruohon tuoksu, ihoon ja tekstiileihin tarttuva vihreä väri sekä keinomulta.” (IS Veikkaaja 2.3.2004)

Skoutti

29.06.2006 - 09:48

Selatessani eilen illalla teksti-tv:tä en ollut uskoa silmiäni. Suomijalkapallon kuningas, jota joku ilkikurisesti kutsuu myös Lasinilkaksi, on onnistunut tällä kertaa loukkaamaan silmänsä. Tuon uutisen on pakko olla aprillipila. Kyseessä taitaa vain olla tasan ensimmäinen laatuaan, joka julkaistaan 28. kesäkuuta perinteisen huhtikuun ensimmäisen päivän sijaan. On Malmössä täytynyt olla hurjat juhlat voitetun harjoituspelin jälkeen, kun ottelun sankari, kahden maalin mies Litmanenkin saa "limupullon" korkin silmäänsä. Antakaa nyt Jarille edes yksi täysin loukkaantumisvapaa kuukausi, sillä tuo mies on kyllä parannellut vammojaan monen pelaajan edestä.

Huoltaja

28.06.2006 - 22:24

Suomalainen jalkapalloyleisö kärsi pienestä MM-kisakrapulasta, kun kotimainen Veikkausliiga jatkui keskiviikkona. Kotkassa jouduttiin yleisömäärässä tyytymään kauden pohjanoteeraukseen eikä Tampereellakaan oltu kaukana siitä, vaikka kyseessä oli kärkikamppailu.

Helsingissä huonolle yleisömäärälle löytyy hyväksyttävä tekosyy, sillä ottelu pelattiin tekonurmenvaihtotöiden (HJK:n nettisivut toki puhuvat nurmenvaihdosta) takia Pallokentällä, jonka kapasiteetti arvioni (tai arvaukseni) mukaan on noin 4000. Myös allekirjoittanut kärsi jonkin asteisesta kisauupumuksesta valuen kentän reunalle vasta toisen puoliajan käynnistyessä. Onneksi joukkueet olivat säästelleet suurimmat maalihimonsa jälkimmäiselle 45 – minuuttiselle.

Klubilta oli hyvä veto pelata legendaarisella Bolliksella, vaikkei se tietenkään täytä vaatimuksia kunnollisesta jalkapallopyhätöstä. Joka tapauksessa tunnelma betonikatsomossa oli todella kotoisa. Ja olihan se kiva havaita että mieli halajaa jo katsomoon, vaikka Saksassa on vielä loppuhuipennus edessä.

Skoutti   

22.06.2006 - 09:29

Mikäli Suomen Cup olisi koululaitos ja cupiin osallistuvat joukkueet oppilaita, seitsemän paikkakunnan jalkapallostadionilla raikuisi huomenna Suvivirsi. Seitsemällä siksi, että värikkäiden vaiheiden kautta cupissa jatkoon edennyt joutsenolainen Kultsu sekä Intertoto-edustajamme Tampere United joutuvat suorittamaan ehtolaiskuulustelun päästäkseen seuraavalle kierrokselle.

Viime viikkoina perin tiiviiseen tahtiin edennyt kevätlukukausi potkaistiin käyntiin kolmella paikkakunnalla maaliskuun viimeisenä päivänä. Kevään aikana on 368 joukkueesta saatu seulottua 16 parasta, joista yksi pääsee syksyllä nostamaan perinteistä Suomen Cup-kannua. Cupissa edelleen mukana olevien joukko koostuu kahdeksasta Veikkausliigaseurasta, kolmesta Ykkösen porukasta, neljästä Kakkosen nipusta sekä Kaakkois-Suomen piirissä kolmosta tahkoavasta Kultsusta.

Tänään pelattavalla kierroksella ratkotaan siis seitsemän kahdeksasta 30.9. pelattaviin puolivälieriin selviytyvästä joukkueesta. Kierroksen ennalta kiinnostavimmat koitokset ovat Vuosaaressa pelattava Stadin herruuskamppailu FC Viikingit-HJK, ainoa Veikkausliigajoukkueiden kohtaaminen FC Honka-FC Inter, pikkufinaaliin tyrkyllä olevien PS Kemin sekä TP-Seinäjoen välinen vääntö sekä Kaarinassa pelattava ottelu, jossa hyvin Veikkausliigassa aloittanut TPS mittaa alkukauden kohujoukkueen, Veikkaajankin noteeraaman PoPa:n tason. Blogistibongareille tiedoksi, että Huoltajasta on mahdollista tehdä havainto tuolla Kaarinan Keskuskentällä.  

Huoltaja

19.06.2006 - 21:56
Entinen maajoukkuepuolustaja Juha Reini palaa siis kotimaan kentille. Hieno homma KPV:lle. Silti kummastuttaa, miksei Veikkausliiga vedä paluumuuttajia? Harvoin missään muualla kuin Suomessa maajoukkuemiehet palaavat suoraan kotimaansa aladivisiooniin, vaikka pelikunto ei heti aivan kohdallaan olisikaan. Jos nämä siirrot harkittaisiin loppuun asti, ei ehkä kävisi kuin Mika Nurmelalle, joka on koko kevään odotellut katsomon puolella, että siirtoikkuna aukeaa taas heinäkuussa.

Teuvo Moilanen taas päätti vahvistaa Tampere Unitedin vaihtopenkkiosastoa. Olisi ollut hieno nähdä miestä myös tositoimissa. No, ehkä Mikko Kavenin saa viimein ansaitsemansa siirron ulkomaille, Japani-maaottelun puolen kentän imaisusta huolimatta.

Agentti


18.06.2006 - 21:02
Tampere United murskasi Walesin Carmarthen Townin odotetusti 5-0. 'Sininen Hetki' -soittoyhtyeen ex-laulusolisti Ville Lehtinen antoi palaa matsin jälkeen tiedotusvälineille. Suomalainen kansanluonne taitaa olla vähän sellainen, että näyttämisenhaluun tarvitaan lisämotivaatiota. Kun vastustaja vähän erehtyy aliarvioimaan, löytyy sisua. Samalla menolla vaan eteenpäin. Intertoto on sellainen eurocup, jossa suomalainen joukkue todellakin voi edetä finaaliin asti.

Agentti
13.06.2006 - 21:11
Valkulta meinasi pudota silmät päästä kuullessaan, että HJK estää pelaajiensa Veli Lammen ja Markus Halstin pelaamisen U21-maaottelussa Tshekkiä vastaan. Syynä kuulemma on pelaajien liian tiivis pelitahti. Käsittääkseni seuralla on mahdollisuus pelaajiensa kuormitukseen vaikuttaa. Jos ei muuta keksi, niin voi antaa vaikkapa treeneistä vapaaillan. Kaiken lisäksi Veikkausliigan alkukauden pelitahtia ei kovin tiiviiksi voi haukkua. HJK on pelannut huhtikuun 21.päivän jälkeen 8 liigaottelua, eli ei edes joka viikko.

Tällainen ajattelutapa ei suomalaista jalkapalloa eikä pelaajia itseään kehitä. Maajoukkue ei ole olemassa HJK:ta varten, vaikka Klubin johtoporras näin tuntuu ajattelevan. Ilmeisesti mitään sääntöjä tässä ei kuitenkaan ole rikottu. Eiköhän Palloliitto tilanteesta osaa vetää johtopäätöksensä ja harkita miten jatkossa toimii, kun HJK joku kaunis kerta on pyytäjän roolissa. Sympatiapisteitä tällä ei ainakaan kerätä sen kummemmin seuralle itselleen kuin suomalaiselle jalkapallotoiminnallekaan. Aamupäivällä HJK julkisti avustavansa Ghanan orpolapsia jalkapallovarustein. Tämä hieno uutinen jää auttamatta häpeällisen Suomen maajoukkueen hylkimisen varjoon.

Agentti
13.06.2006 - 17:47

MM-kisat porskuttavat täydellä teholla, mutta ei suomalainenkaan futis laakereillaan lepää. Suomen Cupissa tahkotaan vielä kaksi kierrosta ennen juhannusta. 32 joukkuetta on vielä jäljellä ja nyt mukaan liittyvät myös "sijoitetut" MyPa, FC Haka, HJK ja Tampere United. Kuudes cup-kierros väännetään kokonaisuudessaan tulevana sunnuntaina ja seitsemännen kierroksen runkopelipäivä on 22.6. Veikkausliiga joukkueista 6. kierroksella yhteen iskevät VPS ja FC Inter sekä TPS ja FC Haka.

Kaavio osoittaa, että 7. kierroksella saattavat iskeä yhteen MyPa ja HJK, mutta näilläkin joukkueilla on sinne vielä pitkä matka. Parista cup-yllätyksestä päästiin nimittäin nauttimaan jo viidennellä kierroksella, kun Ari Tiittanen ja GrIFK antoivat alkukesän kriisijoukkue FC KooTeePeelle lisää mietittävää. FC Vaajakoski elää myös cup-unelmaa, kun FF Jaro kaatui 1 – 0. Sunnuntaina FCV saa jälleen ammattilaisjoukkueen vieraisille, kun IFK Mariehamn matkaa Jyväskylän maalaiskuntaan.

Veikkausliiga ja Urheilukanava julkistivat myös heinäkuun TV-ottelut. TV-pelipäivä siirtyy torstailta sunnuntaille, mutta muilta osin jatketaan tutulla, hyväksi osoittautuneella formaatilla. Ensi kertaa ruuduissa nähdään FC Honka, FC Lahti ja Tampere United. Kaikki yhdeksän lähetystä on tullut eri paikkakunnilta ja kohtuullisen tasapuolisesti ovat kaikki joukkueet päässeet esille. Veikkausliigan toimitusjohtajan Jan Waldenin mukaan tämä onkin yksi tavoitteista:

"Tasapuolisuus on yksi kriteereistämme. Tärkein valintaperuste on kuitenkin
arvioimamme yleinen kiinnostavuus."

Kiinnostavat ottelut, loistavat lähetykset ja suomalainen "jalkapalloääni" Tuomas Virkkunen takaavat, että futisfani viihtyy koko kesän kotisohvalla.

VEIKKAUSLIIGAN OTTELUT URHEILUKANAVALLA:
Su 16.7.
klo19:00 FC Honka - FC Inter
Su 23.7. klo19:00 FC Lahti - HJK
Su 30.7. klo19:00 IFK Mariehamn - Tampere United

Skoutti
09.06.2006 - 23:04

Agentin välitilinpäätöksen jatkoksi on paikallaan tarkastella hieman Veikkausliigan maalipörssiä. Kotoisessa sarjassamme pelaa tällä erää viisi aiemmin kruunattua maalikuningasta, joista yksi, Hakan Tsaari Popovits, on saavuttanut tittelin kahdesti (1995 ja 1999). Joukkueista FC Lahti on onnistunut haalimaan riveihinsä peräti kaksi tittelin haltijaa. Rafael (1997) ja Mika Kottila (2002) mättivät maalinsa HJK:n raitapaidassa, mutta sittemmin tie on vienyt Lahden motaria itään. Mainittujen lisäksi entisiä maalikuninkaita edustavat HJK:n Antti Pohja (2004 TamU) sekä MyPa:n Saku Puhakainen (2003).

Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa, ettei vanhoilla meriiteillä Veikkausliigassa juhlita, sillä maalipörssin kärkisijat on miehitetty tuorein voimin. Tilaston kärjessä porskuttaa huimaan iskuun äitynyt FC Hongan Hermanni Vuorinen kahdeksalla osumallaan. Vanhat maalikunkut eivät pääse lähellekään Vuorisen saldoa edes yhdessä, he ovat onnistuneet heiluttamaan verkkoja vasta viisi kertaa. Tällä määrällä takavuosien kultakengät sijoittuisivat jaetulle kolmossijalle. Alkaako aika ajaa ohi takavuosien tähdistä, vai käynnistyykö vanha diesel vain hitaasti? Sen näyttää loppukausi, mutta uskallan väittää, että maalikuninkaiden kunniatauluun kaiverretaan syksyllä uusi nimi.

Todennäköisesti tuo nimi on myös suomalainen. 90-luvulla ulkomaalaiset voittivat Veikkausliigan maalitalkoot kuusi kertaa kymmenestä, mutta 2000-luvulla Kultaisen Kengän on voittanut aina kotimainen maalinsylkijä. 

Huoltaja

08.06.2006 - 22:53

Veikkausliiga on edennyt MM-kisatauolle ja Valkku vetää johtopäätökset, miten kausi on edennyt ja miltä lopputaulukko voisi näyttää.

Tampere United
TamU:lla on kaikki kohdallaan. Joukkueessa on jotain samaa kuin Chelseassa. Jo Ari Hjelmin ja pelaajien vahva itseluottamus kantaa joukkuetta pitkälle. Jos pelitilannemaaleja ei saada aikaan, runnotaan ne erikoistilanteista. Ville Lehtinen, Jarkko Wiss ja Kari Sainio tekevät töitä ja puolustusta on vaikea murtaa. Kun luukulla seisoo ehkäpä liigan paras maalivahti Mikko Kaven, on TamU:a vaikea voittaa. Tauolle lähdetään 4 pisteen etumatkalla ja yksi ottelu vähemmän pelanneena toiseen mestarisuosikki MyPaan nähden. Se voi olla ratkaiseva ero.

FC Honka
Hongan iloinen peli on ollut alkukauden sensaatio. Pallo ja miehet liikkuvat, maaliverkko heiluu ja tappioasemassakin pelimoraali ja usko säilyy loppuun asti. Mika Lehkosuo osaa motivoida pelaajansa sekä harjoituksissa että peleissä ja peli-ilo näkyy koko joukkueesta. Porilaislähtöinen Hermanni Vuorinen johtaa liigan maalipörssiä kahdeksalla maalilla. Vieläkö maitojunalla Bremenistä palannutta Hermannia mahtavat ulkomaan kentät kiinnostaa? Tällä kaudella Honka jää niukasti mitaleiden ulkopuolelle, mutta ehkä tämä on vasta alkua espoolaiselle jalkapallodynastialle.

MyPa
Alkukauden parin tappion jälkeen MyPa on päässyt vauhtiin. Ilkka Mäkelän materiaali on laaja ja siitä on syksyn edetessä suuri apu. Eurocup-pelit eivät rasita liikaa, kun penkiltä löytyy laadukkaita pelimiehiä jokaiselle pelipaikalle. Janne Korhonen on tekemässä läpimurtoa suomalaiseen maalivahtieliittiin ja Saku Puhakaisen palattua pelikentille löytyy kärkeenkin entistä enemmän hyviä vaihtoehtoja. MyPa taistelee tosissaan mestaruuden uusimisesta. Ainoa todellinen uhkaaja tulee Tampereelta.

TPS
Vuoristoratakausi sai jatkoa, kun FC Lahti kaatui kotona hyvän esityksen jälkeen. Jaro-tappio taisi olla vain työtapaturma, ja Turussa voidaan hurrata jääkiekon sijasta myös jalkapallokatsomoissa. Ady ja Mikko Hyyrynen pystyvät ratkaisuihin, kun taas Ville Iiskola ja Jussi Nuorela huolehtivat siitä ettei omassa päässä soi. TPS on yksi tämän kauden yllätyskorteista mitalitaistelussa.

IFK Mariehamn
Oolannin pojat ovat pelanneet pirteästi. David Carlsson ja Justus Vajanne tukevat hyvin toisiaan ja yhteensä kärkipari on tehnyt jo 7 maalia. Verkko heiluu usein molemmissa päissä, mutta IFK on pystynyt repimään pisteitä etukäteen kovemmiltakin joukkueilta. IFK jää tukevasti keskikastiin sijoille 7-9.

FC Haka
HJK:sta haettu vierasvoitto piristi Olli Huttusta ja koko Haka-miehistöä. Pelin ei tarvitse olla kaunista kunhan se on tehokasta. Maalinteko on kuitenkin liian vaikeaa, vaikka paperilla Valeri Popovitsh-Toni Lehtinen on varmasti liigan kovimpia kärkipareja. Puolustuspeli vain paranee kauden loppua kohti ja Haka hilaa itsensä pronssitaisteluun.

FC Inter
Vahvasti nuorentunut FC Inter pelaa ajoittain hyvää jalkapalloa. Jos kotikentän nurmi saadaan kuntoon, suosii se Interin teknisiä pelaajia. Valtter Laaksonen on iskenyt pallon verkkon jo neljästi, ja Inter pysynee turvallisilla sijoilla kauden loppuun asti. HJK ja FC Lahti tulevat kuitenkin ohi ja Turun herruus taitaa karata mustavalkoisille.

HJK
Laidoilla pyöritään ja ruiskitaan keskityksiä, mutta maaleja ei synny. HJK:n pelityyli vaatisi kärkeen kookkaan maaliruiskun, ja Farid Ghazi ei maalintekoon tunnu pystyvän. Antti Pohja etsii vielä yhteistä säveltä muiden hyökkäävien pelaajien kanssa. Petri Oravaisen paluu voi auttaa, mutta ei häntäkään maalitykkinä tunneta. Nuori joukkue pystyy hallitsemaan palloa, mutta vastustaja kuittaa erikoistilanteista ja pistetili ei kartu. Ehkä pari sijaa ylöspäin Klubi voi loppukaudella kiivetä.

FC Lahti
Kauden alku on taas tervanjuontia eikä edes Antti Muurinen ole saanut joukkuettaan liitoon. Tauolla Mursun on keksittävä uusia lääkkeitä ja nostaa FC Lahti lähemmäs sarjakärkeä. Lahtelaisista kukaan ei ole vielä löytänyt maaliverkkoa kahdesti. Ainakin Rafael pystyisi verkkoja heiluttamaan, jos tarjoilu pelaisi. Keskikentältä puuttuu pelintekijä. Sijoitus kuitenkin kohenee hieman.

FF Jaro
Kotona Pietarsaaressa Jaro on vahva. Mikko Paatelainen röyhii kärjessä isoveljensä malliin ja maalinsuulla Jani Viander ottaa pallot kiinni. Vieraissa on vaikeampaa. Kotiotteluissa napsittavien pisteiden turvin Jaro jatkanee niukasti liigassa ensi kaudellakin. Tosin viisi kotiottelua on jo takana, kun vierasotteluita Jaro on pelannut vasta kaksi.

FC KooTeePee
Kipsi vaivaa kotkalaisia. 5 ottelun tappioputki maalierolla 2-16 ei hyvältä kuulosta. Kauden avausvoitto HJK:ta vastaan on muisto vain ja esitykset ovat tuskaisia. Toni Koskelalta odotetaan keskikentälle johtajuutta, joka nostaisi joukkueen omalle paikalleen keskikastiin. Jos syöksykierre ei pääty tauon jälkeen FC Haka ja FC Lahti –kotiotteluissa, uhkaa taistelu jumbosijoista toden teolla.

KuPS
Hyvän liigacupin jälkeen nuori kuopiolaisjoukkue menetti itseluottamuksensa ja eteni voitoitta aina torstai-iltaan asti. Inter-voitto ja kova treeni nostanee joukkueen itseluottamusta ja tauon jälkeen kuopiolaiset hilaavat itsensä tukevasti alempaan keskikastiin. Miikka Oinonen ja Seth Ablade avaavat varmasti maalitilinsä pian tauon jälkeen.

VPS
Vepsu ei noususta huolimatta ole aivan entisen kaltaista futisbuumia Vaasassa kehittämään. Yrityksestä huolimatta joukkueen materiaali ei aivan liigatasolle tunnu riittävän. Jani Uotinen ja Rami Louke toisivat pelikuntoon päästessään potkua mustavalkopaitojen selviytymistaisteluun. Valkku pelkää, että säilymistaistelun uhri löytyy syksyllä Vaasasta.

Agentti

05.06.2006 - 23:48

Eilinen klassikko Finnair Stadionilla tarjosi ilon aiheita vain kalkkiviivojen ulkopuolella. Haka voi olla tyytyväinen pisteisiin, mutta valmentaja Olli Huttunen tiedostaa varmasti ongelmat joukkueessa. Valkeakoskelaisilla oli ottelussa oikeastaan vain yksi maalipaikka eikä kahden peräkkäisen syötön omille saattaminen tahtonut onnistua. Joukkue, jolle maalinteko on tervan juontia ei kuitenkaan aio vahvistaa hyökkäystään. Alakertaan on tyrkyllä kaksi kovaa luuta, saksalainen Eberhard Ilg ja vanha tuttu Harri Ylönen.

Huomattavasti suurempien ongelmien kanssa painii ”Okan” oppi-isä Keith Armstrong. Kun menestyksen siemeniä olisi pitänyt kylvää, keinutti ”Keke” lannetta. Nyt ei ole niitettävää ja tappioita on kertynyt tilille jo kolme, vain yksi vähemmän kuin koko viime kaudella yhteensä.

Kuten penkinlämmittäjäkin toteaa, eivät Klubin palaset hyökkäyspäässä ole kohdillaan. Yritteliäs Farid Ghazi ja Antti Pohja etsivät yhteistä säveltä. Rooliaan hakee myös Veikkausliigan kohutuin pelaaja Perparim Hetemaj, jota tosin viedään vahvasti AEK Ateenaan.

Laidoilla Sebastian Sorsa ja Erfan Zeneli tarjoilevat vastustajan laitapakeille tuskallisia iltapuhteita, mutta tällä pelisysteemillä myös laitureiden olisi hakeuduttava maalipaikoille. Keskikentän keskusta, kun on miehitetty telaketjuosastolla. Sunnuntaina debyyttinsä sinivalkoisissa teki vankan oloisessa polvituessa Timo ”Febi” Marjamaa. Pelastava enkelikö?

7 400 on hieno yleisömäärä, oli lippuja jaettu ilmaiseksi tai ei. Hieman hämmentävää toki on miksi ilmaislippukampanja oli kohdistettu Haka-peliin, joka olisi varmasti vetänyt lehtereille 5 000 katsojaa muutenkin.

Skoutti  

05.06.2006 - 19:53

TPS:n edelliset ottelut ovat olleet melkoista jojoilua. 5-0 -voitto KuPSista ja 0-0 -tasapeli mestariehdokas MyPan kanssa sai jatkoksi komean kotivoiton KooTeePeestä. 7-0 ja oli pirun hyvä olla. 3 päivää myöhemmin Pietarsaaressa 0-5. Siitä viis, joku voisi tuumata, mutta harmistunut raitapaitojen valmentaja Kari Ukkonen pisti murskatappion kokemattomuuden piikkiin. Uskomatonta kyllä on, että Jussi Nuorelan johtama puolustus kolmen nollapelin jälkeen joutui nöyrtymään peräti seitsemän kertaa. Vääräleuat ovat tietysti spekuloineet sopupeleillä, mutta jutuista huolimatta murskavoittoja on jalkapallossa nähty jo ennen vedonlyöntiaikoja.

TPS on kerännyt kotiotteluihinsa mukavat yleisömäärät, pienimmilläänkin 3300 pintaan. Vielä kun Kupittaan hevoslaitumen tilalle viimein istutetaan oikeaa nurmikkoa, luulisi katsojien löytävän lehtereille entistäkin paremmin. Valkku spekuloikin, että Turussa on piilevää potentiaalia nousta kilpailemaan Suomen jalkapallopääkaupungin asemasta, jos ei Helsingissä väki ala herätä muutenkin kuin  ilmaislippukampanjoilla. Kaksi taustoiltaan kunnossa olevaa joukkuetta, ehkä Suomen parhaat juniorimyllyt (TPS johtaa jälleen kerran A-junioreiden SM-karsintaa ja Inter vastaavasti B-junioreiden), iso talousalue ja jalkapallosta kiinnostunut yleisö. Eikä sekään haitaksi ole, että Turun Sanomat jaksaa kirjoittaa jalkapallosta sopupelivihjailujen välissä usein positiiviseenkin sävyyn. Sekä Interin että  TPS:n nykystrategia vaikuttaa hyvinkin järkevältä. Omille nuorille annetaan rohkeasti peliaikaa. Turkulaisten pelaajien näkeminen myös kiinnostaa yleisöä eri tavalla kuin muukalaislegioonan.

Agentti

04.06.2006 - 00:04
Näinhän se Junnu Vainiokin vanhan ajan klassikkoa muisteli. Sunnuntaina Veikkausliigassa nähdään titaanien taistelu. Tai ainakin entisten titaanien. Finskin jalkapallonurmen viimeisessä ottelussa ennen alustan vaihtoa on paljon pelissä. HJK:lla on 6 ottelun jälkeen kasassa vasta 8 pistettä ja Hakalla 8 ottelun jälkeen 9 pistettä. Tasapelit eivät kärkivauhtiin enää riitä. Näillä näkymin 20 vuoden päästä lauletaan MyPa:sta ja TamU:sta. Mutta mikä sana rimmaa järkevästi TamU:n kanssa? Toivottavasti tulevat riimittelijät ovat yhtä kovia sanaseppoja kuin Junnu.

Agentti
02.06.2006 - 23:38

Turun Veritas Stadionilla nähtiin torstaina todellinen maalikimara. Tosin yksipuolinen sellainen, sillä TPS iski taululle tylyt 7 – 0 lukemat. Nykyään Veikkausliigassa ei kuitenkaan tällaisia tuloksia enää hyväksytä. Ei edes Turussa.

Turun Sanomien toimittaja Jari Welling alittaa riman kahdesti:
TPS:n suurvoitto herättänee puheita ja Kotkan poikii ilman siipii

Samaan aikaan Palloliitto uutisoi lahjontayrityksestä Ykkösessä.

Eikä siitä kaiken pahan alustakaan tunnuta pääsevän. Viime viikon Urheilulehdessä Allianssin urheilutoimenjohtaja Tommi Koivistoinen kertoo mitä joukkueessa viime kesänä todella tapahtui. Niin juttu kertoo siis kaiken mitä jo tiedettiinkin tapahtuneen viime kesänä.

Skoutti

02.06.2006 - 21:20

Pari viikkoa sitten saimme monestakin yhteydestä lukea IFK Mariehamnin UEFA:n Fair play-kilpailun myötä saavuttamasta ylimääräisestä paikasta UEFA cupiin. Ahvenanmaalaisten paikka eurokentille uutisoitiin olevan varma, koska Suomi oli johdossa Fair Play-kilpailussa ja ”ainoastaan äärettömän harvoin kilpailun tilanne muuttuu toukokuun parin viimeisen viikon aikana”.

Mutta kuinka sitten kävikään? Ahvenanmaalaisten heimoveljet, rakkaat länsi-naapurimme väänsivät itsensä jälleen kerran irti Suomi-leijonan sillasta. Ruotsi työntyi turpakarvan verran kalkkiviivoilla Suomen ohi, ja Maarianhaminan kirkossa kuulutettu paikka lipui Gefle IF:lle. Tapaus osoitti, että Lordin viisuvoiton tuoma glooria on kovin katoavaista, pitäisikö meidän siis tyytyä osaamme Hannu Hanhen huono-onnisena serkkuna?

Huoltaja

01.06.2006 - 13:43

Kannattaa ahmia, kun vielä voi. Seuraavat seitsemän päivää tarjoavat 16 Veikkausliigan ottelua ennen kuin joukkueet vetäytyvät kotisohville seuraamaan MM-skaboja.

Urheilukanava on jo keväturakkansa tehnyt, joten tänään on syytä suunnata lehtereille kuudella Veikkausliigapaikkakunnalla. Sunnuntain kierroksella on tarjolla viisi ottelua, mikä on harvinaista herkkua. Jostain syystä viikonloppuotteluja on pelattu todella vähän. Ilmeisesti Veikkausliiga välttelee kilpailua mökillä oleskelun ja veneen kunnostuksen kanssa.

Härkäviikon jälkeen Veikkausliigasta on pelattu noin kolmannes, joten asetelmat loppukautta silmällä pitäen alkavat muodostua. HJK:n eväät mitaleille punnitaan tulevan viikon aikana. Tänään on haettava pakko-pakkovoitto Vaasasta, ensi sunnuntaina joukkue kohtaa kotonaan FC Hakan ja viikon päästä MyPa:n Anjalankoskella.

Niukasti UEFA cupin karsintapaikan Gefle IF:lle menettänyt IFK Mariehamn haluaisi varmasti lähteä tauolle kahdeksan perättäistä tappiotonta ottelua bakfickanissa. Tänään pisteet jäänevät Oolantiin, mutta sunnuntaina on edessä vaikea vierailu Arto Tolsa Areenalle, jossa FC KooTeePee on viimeksi isännöinyt ottelua yli kuukausi sitten.   

Ihan niin kauan ei tarvitse kotkalaisten eikä muidenkaan odottaa seuraavia otteluita. Veikkausliiga jatkuu härkäviikon jälkeen seuraavan kerran MM-kisojen välipäivänä 28.6.

Skoutti

01.06.2006 - 01:00

Tämän hetkinen Ykkösen sarjataulukko kertoo, että suoran nousijan paikalla on tällä hetkellä joukkue, mikä ei voi nousta Veikkausliigaan.

Klubi-04:n lyhyt historia sai alkunsa, kun Hjallis Harkimo kyllästyi pallopelien kuninkaaseen ja HJK osti FC Jokerien toiminnan itselleen. Viime syksynä HJK:n farmi-, reservi- ja kakkosjoukkue Klubi-04 nousi Ykköseen kukistamalla karsinnoissa FC Interin farmiseuran VG-62:n.

Monien yllätykseksi joukkue on myös Ykkösen kärjessä nuorella ja lahjakkaalla joukkueellaan. Tosin näiden nuorten seassa on pyörinyt yhteensä yli 700 ottelun verran Veikkausliigakokemusta omaavia pelaajia, mikä ei voi olla näkymättä. Iiro Aalto, Ville Nylund, Timo Marjamaa ja Petri Oravainen ovat kovaa peruskauraa harrastajasarjassa.

Vedonlyöjällekin joukkueen ottelut ovat pahoja purtavia. Kokoonpano kun saattaa vaihdella nuorista pojanklopeista koostuvasta ryhmästä lähes Veikkausliigatason joukkueeseen. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu loppukaudesta, jos "pikkuklubi" vielä keikkuu piikkipaikalla. Aikovatko nousukyvyttömät harjata koko sarjan vai tuleeko joukkueelle pakkohäviöitä?

Vähintäänkin kysymyksiä herättävää on koko farmitoiminta, mutta säännöt sen sallivat, joten HJK:ta asiasta on turha syyttää.

Pääsylippujen hintaa Klubi-04:n peleihin sen sijaan voisi tarkistaa. 8 euroa on aika suolainen…

Skoutti

25.05.2006 - 13:32

Kotimaisia jalkapallon ystäviä hemmotellaan tänään oikein olan takaa.  Viidellä paikkakunnalla pelataan Veikkausliigaa ja Ruotsi-Suomi -maaottelu kruunaa helatorstain.

FC Inter-kaksikon Ari Nymanin ja Magnus Bahnen kohtaloina oli pudota Göteborgin koneesta, joten Veikkausliigan mainetta maajoukkueessa ylläpitävät enää FC Hongan Janne Saarinen ja Roni Porokara. Kumpikaan ei tosin mahtunut Roy Hodgsonin aamulla julkaisemaan avausmiehistöön. Myös kolhuista kärsinyt Mikael Forssell aloittaa ottelun penkillä.

Harjoitusotteluissa on käytössä korkeintaan kuusi vaihtoa joukkuetta kohden, joten nähtäväksi jää pääseevätkö Saarinen tai Porokara kirmaamaan Ullevin nurmella.

Tällä hetkellä Veikkausliigassa pelaa 24 pelaajaa, joilla on tilillään vähintään yksi maaottelu Suomen maajoukkueessa. Ylivoimaisesti eniten maajoukkuekokemusta löytyy Veikkausliigaa johtavasta Tampere Unitedista. TamU:n Jarkko Wiss on Veikkausliigan kokenein pelaaja maaotteluissa mitattuna. 42 kertaa kotimaatamme edustaneen Wissin niskaan hengittää tiukasti Janne Saarinen 40 maaottelulla ja tänään ero voi kutistua entisestään.

HJK:ssa pelaa kuusi sinivalkoisen maajoukkuepaidan yllensä vetänyttä pelaajaa,  MyPa:ssa viisi. HJK kohtaa tänään tv-ottelussa kauden hyvin aloittaneen IFK Mariehamnin, jonka pelaajilla maaotteluita ei tilillä ole. Ei edes Ahvenanmaan maajoukkueessa.

Veikkausliigapelaajien maaottelumäärät Suomen maajoukkueessa:
Päivitetty 26.5.2006

Tampere United (63 maaottelua)
Jarkko Wiss 42
Mikko Kavén 15
Jussi Kujala 3
Petri Heinänen 3
 

HJK (57 maaottelua)
Ville Nylund 21
Antti Pohja 19
Timo Marjamaa 7
Rami Hakanpää 5
Veli Lampi 3
Petri Oravainen 2

FC Honka (44 maaottelua)
Janne Saarinen 41
Vesa Vasara 2

Roni Porokara 1

FC Lahti (43 maaottelua)
Mika Kottila 31
Tommi Kautonen 9
Ville Taulo 3

TPS (25 maaottelua)
Jussi Nuorela 20
Jarno Heinikangas 3  
Mikko Hyyrynen 2

MyPa (19 maaottelua)
Toni Huttunen 11
Saku Puhakainen 3
Sampsa Timoska 2
Heikki Pulkkinen 2
Tero Taipale 1

FF Jaro (19 maaottelua)
Jani Viander 13
Ville Väisänen 5
Jani Sarajärvi  1

FC Inter (14 maaottelua)
Ari Nyman 12
Magnus Bahne 2

FC Haka (9 maaottelua)
Juuso Kangaskorpi 7
Toni Lehtinen 2

VPS (4 maaottelua)
Henri Sillanpää 4

FC KooTeePee (0 maaottelua)
- 

KuPs (0 maaottelua)
- 

IFK Mariehamn  (0 maaottelua)
-

Skoutti

24.05.2006 - 17:54

Taas on uusi eurooppalainen suurseura rantautunut Suomen maankamaralle yhteistyön merkeissä. Tällä kertaa hynttyyt lyö yhteen FC Honka ja espanjalainen Espanyol.

Yhteistyö ei toki ole ensimmäinen sarallaan, vaan viime vuosina on saatu lukea useaan otteeseen löyhistä fuusioista. Pari vuotta sitten MyPa ja englantilainen Charlton solmivat yhteistyösopimuksen ja FC Lahdella on ollut yhteistyötä Serie A:n Inter Milanin kanssa.

Vähän yli vuosi sitten Ykköseen pudonnut FC Hämeenlinna solmi hollantilaisen Heerenveenin kanssa vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena oli niin taloudellisen kuin jalkapalloilullisen osaamisen siirtäminen Suomeen. Mielenkiintoista olisi tietää millaisia hedelmiä näin pitkäjänteisellä yhteistyöllä saadaan poimia. Kaikille muillekin yhteistyösopimuksille on ollut yhteistä, ettei niistä ole julkistamisen juuri kuultu.

Jonkin sortin pelastajat saapuivat myös Suomen ensimmäiseen pääkaupunkiin. TPS siirtyy osakeannilla kiekkomiesten omistuksesta jalkapallovaikuttajien yhteisölle. Valioliigassa puntia tienannut Antti Niemi on yksi näistä sijoittajista. Kiekkopuolella taalakaukaloissa tienanneet suomalaiset ovat jo pitkään sijoittaneet omiin kasvattajaseuroihin tai muuten vaan sydäntä lähellä oleviin organisaatioihin.

Poikamme maailmalla voivat kerrankin ottaa mallia marginaalilajista.

Skoutti

23.05.2006 - 20:26

Valkku on muutamaan otteeseen kurittanut rankalla kädellä Yleisradiota ja ilmeisesti Pasilassa on otettu opikseen. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner on Euroviisuhuumassa avannut kukkaron nyörit toden teolla. Yle näyttää kuin näyttääkin torstaina pelattavan Ruotsin ja Suomen välisen harjoitusottelun. Tällaisten ottelujen televisioinnin pitäisi tietysti olla itsestäänselvyys, mutta ei nyt odoteta liikoja maailman kolmanneksi parhaalta kiekkomaalta.

Suora lähetys alkaa Yle24:llä kello 15:55. Analogisella puolella (TV2) pääsee nauttimaan tunnin kosteesta alkaen kello 18:55. Ehkä tässä olisi yksi hyvä syy maksaa lupamaksut ja hankkia digisovitin eli suomeksi digiboxi.

Helatorstai tarjoaa maaottelun lisäksi Veikkausliigaa viidellä paikkakunnalla. Ennen maaottelua ehtii suunnata Finnair Stadionille HJK:n ja IFK Mariehamnin väliseen mittelöön ja muihin Veikkausliiga otteluihin ennättää Finnkampenin jo loputtua.

HJK – IFK Mariehamn on myös Urheilukanavan viikon tv-ottelu. Lähetys alkaa poikkeuksellisesti jo kello 13:30.

Skoutti

22.05.2006 - 23:13

MyPa jatkoi nousukiitoaan kaatamalla KuPSin puhtaasti 3-0. Kuopiossa kalakukot ovat pian menossa väärään kurkkuun, sillä Palloseura on saalistanut vasta kaksi kotitasapelipistettä ja maalinteko takkuaa pahasti. Iloisen liigacup-taipaleen jälkeen huono liigakauden alku on yllättänyt. Jos valmennusjohto jaksaa yhä luottaa lupaavaan nuorisokatraaseensa eikä ala sekoittamaan pakkaa liian monella ulkomaalaisjokerilla, niin kyllä tulostakin vielä tulee. Varmasti kaikkien kuopiolaisten toiveena on, ettei kaupungin ylpeyden tarvitse jäädä taistelemaan samoista sijoituksista kuin Kalevan Pallon kiekkokoulu teki männä talvena. Liigacup osoitti jo, että niin ei pitäisi käydä.

Maanantai-iltana Saviniemen sankariksi nousi nuori Aleksei Kangaskolkka. Valkku bongasi miehen edellistalvena Lahden hallista liigacup-matsista FC Lahti – MyPa ja tuolloin bambimainen hoipertelu vahvojen FC Lahti –toppareiden puristuksessa ei Alekseille ruusuista tulevaisuutta luvannut, MyPa-fanien vakuutteluista huolimatta. Puolitoista vuotta on kuitenkin nuorelle miehelle pitkä aika ja nyt heti alkukaudella liigavauhti on alkanut maistua. Viidessä ottelussa on syntynyt jo kolme maalia. Ehkä Joonas Kolkan maajoukkuepaitaan voidaan joskus painattaa vain ”Kangas” -etuliite eteen.

MyPassion-aktiivit bongasivat muuten MM-kisaryhmistä yhden ex-MyPalaisenkin.

Agentti

22.05.2006 - 22:36

Huoltaja rohkaisi menneenä lauantaina mielensä ja lähti mukaan kotimaisen suosikkinsa vieraspelimatkalle. Kyseessä oli kakkosen B-lohkon ottelu Someron Voima vastaan Porin Palloilijat.

Mitä reissulta sitten jäi käteen? Peli itsessään oli hyvää kotimaista jalkapalloa, kotijoukkueen tehdessä parhaansa sarjan suuren ennakkosuosikin kampittamisessa. Pikkupaikkakuntien joukkueita vastaan pelaamisen ehdoton ykköspuoli on se, että näillä paikkakunnilla peliareenat ovat aina varsin hienossa kunnossa. Voisi tehdä Turun joukkueillekin hyvää siirtää kotiottelunsa vaikkapa juuri Somerolle, sillä Veritas-stadionin verkaa tuskin saadaan tämän kauden aikana Someron pyhätön veroiseen kuntoon.

Suomen samaan aikaan pelattu jääkoronaottelu sekä hienoinen sade, yhdessä tai erikseen, onnistuivat pelottamaan paikalliset pois katsomosta. Vajaa parikymmenpäinen porilaisjoukko ei näistä puolestaan ollut moksiskaan, vaan lauloi kannustuslaulujaan läpi ottelun. Osoitus taas orastavasta jalkapallokulttuurista Suomessa? Toivottavasti! 

Huoltaja

22.05.2006 - 14:13
Kuten mestarijoukkueen arvolle kuuluukin, tekee Myllykosken Pallo merkittävän satsauksen katsomo-olosuhteisiin. Jo ennestään viihtyisä Saviniemi saa faceliftin parannetun 1200 luxin valaistuksen ja kameravalvontajärjestelmän muodossa. Näyttää siltä, että jostain syystä MyPa ei halua pelata euro-ottelujaan ystävyyskaupunki Lahdessa. Pirteästi eurokentillä viime kausina esiintynyt anjalankoskelaisryhmä taitaa tosissaan tähdätä euromenestykseen tulevinakin vuosina.

Pieni, mutta merkittävä uutinen koko Suomijalkapallolle. Todennäköisesti entistä useampi katsoja löytää Saviniemen, kun se on paremmin valaistu.

Agentti
20.05.2006 - 23:29

Veikkausliigan vetäessä viikonlopun henkeä päätyi Valkku Myllypuron kentän reunalle väijymään Ykkösen taistoa PK-35 – AC Oulu. Pienet sadekuurot olivat kutistaneet paikanpäälle saapuneiden joukon vain sataan katsojaan. Osansa itähelsinkiläisistä jalkapallon ystävistä verotti vain muutaman kilometrin päässä pelattu toinen Ykkösen ottelu Viikingit – KPV. Samaan aikaan keskustassa iskivät yhteen vielä Klubi-04 ja JIPPO.

Klubi-04:ssä esiintynyt Ville Nylund lienee houkutellut Suomen Maajoukkueen Kannattajat Finnair Stadionille, koska AC Oulun Mika Nurmelan pelilupa-asiat eivät vielä ole kunnossa. 61 maaottelua tahkonnut "Nure" ei saa edustaa joukkuetta ennen heinäkuuta, koska FIFA:n sääntöjen mukaan pelaaja voi pelata enintään kahdessa seurassa 1.7.–30.6. välisenä aikana. Nurmela siirtyi viime kauden päätteeksi HJK:sta Heraclesiin Hollantiin, josta hän palasi synnyinseuduilleen Ouluun.

Vuosi sitten AC Oulun sarjapaikka varmistui vasta viimeisessä ottelussa. Siitä huolimatta lähes jokaisessa mediassa joukkue on nostettu varmaksi nousijaksi ja toki nousuhaaveille on katetta. Löytyyhän penkin takaa kolme joukkuetta liigaan nostanut Harri Kampman. Kentällä huseeraavat liigakenttiä kolunnut Mike Peltola ja lähes Antti Sumialan veroinen muuttolintu, 16 maaottelua pelannut Janne Hietanen.  

Oulussa ollaan kuitenkin vahvasti uusimassa viime kauden katastrofia. Tänään PK-35 ja kolme maalia tehnyt Petteri Kaijasilta lähettivät oululaiset pitkälle kotimatkalle ilman pinnoja. Kolmen ottelun jälkeen AC Oulun voittosarakkeessa on pyöreä nolla. Alkukauden otteluohjelma on kaikkea muuta kuin helppo, sillä ensimmäiset viisi ottelua joukkue pelaa vieraskentällä!

Eikä AC Oulusta voi tietenkään puhua ilman, että mainitsee nimen Miika Juntunen. Kaudella 1999 Juntusen toimiessa TPV:n toimitusjohtajana pelasi joukkueessa peräti 45 eri pelaajaa. Tämä kausi on päätetty pelata täysin päinvastaisella tavalla. AC Oulu on lähtenyt jokaiseen peliin vain 14 pelaajalla. Onko matkustuskuluissa haluttu säästää? Joka tapauksessa Kampmanilla on käsissään varsin ohut rinki.

Samaisella kaudella 1999 TPV:n valmentajan tontti oli tuulinen paikka. Kuinka tukevalla jakkaralla mahtaa Harri Kampman seisoa?

Skoutti

18.05.2006 - 23:52

Veikkausliigassa kalisteltiin täysi ottelukierros. Tampere Unitedin ja FC Hongan tappiosarakkeisiin saatiin ensimmäiset merkinnät. Haastajat ovat heräämässä. Millään joukkueella ei peli ole vielä täysin uomissaan ja yllätyksistä saadaan jatkossakin varmasti nauttia. Veikkausliiga vaikuttaa varsin tasaiselta. Tosin syksyllä suosikit ovat kärjessä takuuvarmasti.

Kierroksen yleisömäärät olivat jonkin sortin pettymys. Neljällä paikkakunnalla tuli kauden pohjanoteeraus. Ilmeisesti Latviassa vielä koronapelit jatkuvat tai kotimainen jalkapallokansa kärsi Mestareiden liiga -krapulaa.

Skoutti

12.05.2006 - 19:04

Tampere United näyttää tekevän Chelseat tällä kaudella. Joukkue on tehnyt kahdeksasta maalistaan kuusi erikoistilanteista. Mestarin merkki.

Eilinen antoi ilouutisia myös TamU:n pahimmille haastajille. MyPa haki täyden potin Lahden hiihtostadionilta ja Valkku oli Finnair Stadiumilla paikanpäällä, kun HJK nousi pohjalta kukistaessaan Pohjan osumalla KuPS:n vain 1 – 0. Näillä otteilla Klubi hinaa itsensä kärjen tuntumaan. Kentän ehdotonta aatelia oli Magrebin Kottila Farid Ghazi, joka on vahva myös jalalla ja täyttää kevyesti hyvän vahvistuksen kriteerit. Ottelussa vietettiin myös jonkin sortin sukujuhlia, kun sinivalkoisissa kentällä kirmasi samaan aikaan sekä Hetemajn että Aallon veljekset. 

Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) näytti, että kentällä oli kaksi eri sarjatason joukkuetta. KuPS:lla oli vaikeuksia saada kahta syöttöä enempää omille, joten vaihtoehdoksi jäi Oinoselle lyödyt takalaittomat. Niin, jalkapallostadionille ei tosiaan kuulu ne pesäpallorajat.

Skoutti

11.05.2006 - 08:54

Viime viikonloppuna Halmstads BK sai vihdoin seitsemännessä ottelussaan kuparisen rikki, vaikka Valkku löi painetta hartioille. Nyt Valkku koettelee hallitsevan Suomen mestarin MyPa:n paineensietokykyä.

MyPa:n kauden alku ei varmasti ole mennyt niin kuin Anjalankoskella suunniteltiin. Kaksi kotitappiota plakkarissa, pistesarakkeessa pyöreä nolla sekä kaiken kruunuksi kuparinen vastustajan verkkoon on vielä rikkomatta. Tänään MyPa matkustaa FC Lahden vieraaksi, eikä ottelusta ole odotettavissa mikään läpihuutojuttu, ainakaan vierasjoukkueelle. Mikäli voittoa ei mestareille tule kohtuullisen pian, selässä tällä hetkellä oleva kääpiösimpanssi kasvaa helposti orangin mittoihin. Ja orangistahan on enää hyvin lyhyt matka gorillaan…

Ei ole maalikarkeloita vietetty Turussakaan. Kolmessa ottelussa Inter on osunut kolmesti ja TPS kahdesti. Molemmat joukkueet ovat esiintyneet kertaalleen Kupittaan keltaisella veralla, eikä kumpikaan onnistunut kotiyleisöä huudattamaan. Jos ei Kupittaan lehtereille tänään ole aikomus suunnata, voi turkulaisderbyä seurata Urheilukanavalta. Lähetys alkaa 18:30.

Torstain mielenkiintoinen nahkakuulakierros tarjoaa myös kärkiottelun Tampere United – FC KooTeePee ja Finnair Stadionilla pakko-pakkovoittoa hakeva HJK saa vieraaksi KuPS:n.

Huoltaja & Skoutti  

10.05.2006 - 22:12

FC Honka jatkoi Tapiolan urheilupuistossa erinomaisia otteita. Arviot nousijoiden alkuhurmion riittämisestä sarjapaikan uusimiseen näyttävät toteutuvan. Vastustajat ovat toki olleet juuri niitä, joilta espoolaisten on otettavakin pisteitä. Seuraavissa neljässä ottelussa Honka matkustaa Hakan ja KuPS:n vieraaksi ja tämän jälkeen Tapiolan urheilupuistossa vierailevat MyPa ja KooTeePee. Näiden otteluiden jälkeen voidaan jo vetää parempia johtopäätöksiä siitä, jahtaako Honka jopa mitaleita tällä kaudella vai tyydyttyykö nälkä sarjapaikan varmistuessa.

Tässä välissä voi taas ihmetellä otteluohjelmaa. Viikon päästä pelattavan Haka-ottelun jälkeen espoolaiset pääsevät seuraavat kaksi viikkoa hiomaan kuvioita harjoituskentällä. Harjoittelun hedelmät punnitaan todella joukkueen pelatessa viikon sisällä seuraavat kolme ottelua.

FC Hongan iloinen ilme on henkilöitynyt pitkälti päävalmentaja Mika Lehkosuohon. Pelaajaurallaan "Bana" käväisi haistelemassa Serie A:n tuulia Perugiassa. Catenaccio –taktiikan salat eivät kuitenkaan tarttuneet häneen, vaan Honka on pelannut lupaamaansa viihdyttävää jalkapalloa. Olisiko Lehkosuo Suomen jalkapallomaajoukkueen historian 21. päävalmentaja?

Täytyy ainakin toivoa, että Palloliiton pölyttyneistä papereista löytyy Roy Hodgsonin sopimuksen päättyessä kesällä 2008 muitakin ehdokkaita kuin omat suosikkipojat Antti "tule takaisin viemään eteenpäin" Muurinen ja Jyrki "suojatyöpaikka" Heliskoski.

Skoutti

06.05.2006 - 21:14
Ylen Urheiluruutu tarjosi mielenkiintoisen reportaasin Aleksei Eremenko jr:sta. 4 vuoden sopimuksen FC Saturnin kanssa tehnyt taituri on Suomen maajoukkueen harmiksi vajonnut uudessa seurassaan vaihtopenkille. Kuten Leccessäkin, syynä penkkikomennuksille on valmentajan  tyytymättömyys "Eren" asenteeseen. Nämä ovat tärkeitä vuosia, jolloin se suuri hyppy lupauksesta pelimieheksi pitäisi ottaa, eikä se onnistu penkiltä. Toivotaan, että Pappa-Eremenko on onnistunut takomaan joukkuepelin merkityksen paremmin nuoremman velipojan Roma Eremenkon kaaliin. Eikä Aleksei Jr:kaan vielä menetetty tapaus ole, mutta kuinka monta seuraa vielä tarvitsee kiertää, ennen kuin joukkueelle pelaaminen alkaa maistua?

Agentti

04.05.2006 - 22:52
FF Jaron toimistosta urkittujen tietojen mukaan Veikkausliigaa on pelattu lähes 3 kierrosta. 17 ottelua on paikan päällä ihastellut yhteensä yli 51 000 jalkapallon ystävää tai peliin muuten vaan eksynyttä. Yleisökeskiarvoksi tähän mennessä muodostuu piirun verran yli 3 000.
Jospa vihdoin tänä kesänä katsojien kiinnostus säilyisi läpi alkukauden ilmaislippukampanjoiden, MM-kisahuuman, mökkeilykauden, kuumien rantakelien ja Kimin Hornulakisojen ja vanhat yleisöennätykset rikottaisiin oikein kunnolla.
Mistäköhän vielä löydettäisiin kahdelle nimeltä mainitsemattomalle tehdaspaikkakunnalle lisää jalkapallokatsojia...se auttaisi kummasti tässä numeroleikissä.

Agentti
03.05.2006 - 10:54

Jalkapalloileva Suomi on jaettu kahteentoista piiriin, joista kymmenessä pääsee seuraamaan vähintään Ykköstä. Sen sijaan Keski-Suomen ja Satakunnan piirien herruus tullaan alkavalla kaudella ratkaisemaan Kakkosessa. Lohkossa A mittelevät Keski-Suomen piirin mahtiseuran asemasta FC Vaajakoski, Jyväskylän JJK sekä Äänekosken Huima. Lohkossa B puolestaan ainoat Satakunnan nahistelut tullaan näkemään Rauman Pallo-Iirojen ja porilaisen PoPa:n välillä.

Kummassa "jämäpiirissä" sitten onnistutaan nopeammin saamaan lippulaiva pois paitsiosta? Allekirjoittanut heittää kovimmat nousupaineet oman "kylän" pojille eli PoPa:lle. Alkavalla kaudella PoPa:n sinisen univormun pukee Lasse Karjalainen (Haka, Jazz), Teemu Vihtilä (Inter, Jazz), Jani Raukko (Jazz, TamU) sekä Matti Santahuhta (VPS, TamU, Jazz). Tähän kun lisätään 16 ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Poriin palaava reissumies Antti Sumiala, niin eihän joukkueesta puutu kuin Luiz Antonio ja Piracaia. 26 ottelua vaille valmis Ykkösen joukkue? 

- Tuolla nimilistalla nousu on ainoa tavoite, toteaa PoPa:n joukkueenjohtaja Teemu Eskola.

Ajassa ei tarvitse mennä kauas taaksepäin kun satakuntalaiset jalkapallon ystävät maistoivat valtakunnallista menestystäkin, kun sittemmin kuopattu porilainen FC Jazz voitti samban tahdeissa kaksi Suomen mestaruutta. Perinteitäkin siis löytyy, mutta milloin porilainen jalkapallo palaa liigakartalle? 

-Pitkällä tähtäimellä tavoittelemme tietenkin liigapaikkaa. Nousu Veikkausliigaan on meillä suunnitelmissa 2-3 vuoden päästä Ykköseen noususta. Historiakin jo osoittaa sen, että Porissa on resursseja pyörittää menestyvää liigaseuraa. Täytyy myös muistaa, että satakuntalaisessa urheiluyleisössä on valtavasti potentiaalia, Eskola jatkaa ja toivoo, että Ässät-huuman jatkeeksi syttyisi tänä kesänä PoPa-buumi. 

Toivottavasti tällä kertaa potentiaalia löytyy myös talouspuolella.

Huoltaja

28.04.2006 - 22:36

Suomen Cup vuosimallia 2006 on täydessä käynnissä ja vaisusta arvostuksestaan huolimatta monille Cup on kuitenkin arvoasteikossa korkealla. Veikkausliigaseurojen valmennus- ja johtoportaat unelmoivat nopeasta tiestä eurokentille. Liigajoukkueet tulevat mukaan 4.kierrokselle ja ansaitsevat finaalipaikan voittamalla 6 ottelua. Kaiken lisäksi eurocupeihin osallistuvat joukkueet MyPa, FC Haka, HJK ja Tampere United saavat vapaalipun suoraan 6.kierrokselle, joka tarkoittaa, että finaalipaikka irtoaa vain 4 ottelun voittoputkella. Toki pelit kovenevat mitä pitemmälle Cup etenee, mutta halvalta kuulostaa. Pitäisikö harvat eurocup-paikat pitäisi kuitenkin jakaa liigassa parhaiten menestyville, jotka ovat olleet tasaisen hyviä koko kauden ajan?

Ihan yhtä tärkeä Suomen Cup on kuitenkin aladivisioonajoukkueille.  Moni jämädivareissa hyökkääjänä potkiskeleva telakkatyöläinen tai insinööri unelmoi varmasti liigajoukkueen keskuspuolustuksen harhauttelemisesta kebab-kojulle. Unelmat toteutuvat myös kun romuluinen lihakauppiaana elantoaan hankkiva toppari pääsee rappaamaan liigatason taitopelaajia. Edes kerran elämässä. Cup antaa mahdollisuuden harvoille ja valituille edes yrittää ja se on kova juttu se.

Agentti
27.04.2006 - 23:22

Kaikkien joukkueiden osalta Veikkausliiga ei ole vielä edes pyörähtänyt käyntiin, mutta taulukossa perää pitävän HJK:n valmennusporras miettinee tällä hetkellä syntyjä syviä. Pistesaldo on vielä avaamatta ja alkukevään kehnot liigacup-pelit eivät varmasti nosta nuoren joukkueen itseluottamusta. Jos peli ei lähde piakkoin kulkemaan, on vaarana suoritustason romahtaminen ja mitalitaistelusta putoaminen, ennen kuin kausi ehtii kunnolla edes alkaa. Keke Armstrongilla on nyt pari viikkoa aikaa hioa joukkueensa tanssikuviot kuntoon ennen seuraavaa koitosta. Juha Malisen hyvään kevätkuntoon huutama KuPS ei ole Finskilläkään mikään läpihuutojuttu.

Pääkaupunkiseudun toinen liigajoukkue FC Honka porskuttaa omaksi yllätyksekseen taulukon kärjessä. Vaikka vastassa ei ole vielä ollut ihan liigan kärkiseuroja, on peli on juuri sellaista kuin nousijajoukkueelta voi parhaimmillaan odottaa. Mika Lehkosuo on positiivisella valmennustyylillään saanut joukkueensa pelaamaan vapautunutta ja iloista syöttöpeliä ja pelaajien itseluottamus tuntuu riittävän liigatasollakin. Janne Saarinen on jo nyt osoittanut ainakin Hongan Kolistajille, että liigatasolla ammattilaiskenttiä kolunneen pelimiehen pallovarmuus nostaa pelkästään henkisellä vaikutuksellaan koko joukkueen suoritustasoa. Joukkueen nuorehko ilme takaa sen, että yritys ei lopu. Todennäköisesti Hongan alkuinnostus hieman hyytyy ja muutaman sijan taulukossa Honka joutuu antamaan periksi. Joka tapauksessa tällä peli-ilmeellä Honka tulee kyllä vakiinnuttamaan paikkansa liigakartalla. Jos se tulevaisuudessa pystyy pitämään kiinni Espoon juniorikoulun helmistä, ei ole mikään mahdottomuus, etteikö Hongalla olisi mahdollisuus nousta Suomen mittakaavassa todelliseksi suurseuraksi. Myös tukijoita Espoosta löytyy, kunhan joukkue osoittaa, ettei ole yhden kauden tähdenlento.

HJK:lle on ilmaantunut tasaisin väliajoin uusia yrittäjiä haastamaan Klubia taisteluun pääkaupunkiseudun jalkapalloheruudesta. FinnPa, Ponnistus, PK-35, Jokerit, Atlantis, Allianssi...kaikki ovat uponneet melkein yhtä nopeasti kuin liigatasolle nousivatkin. Voisiko Honka olla se todellinen pääkaupunkiseudun haastaja vuosiksi eteenpäin? Haaste on heitetty. HJK-FC Honka –ottelua joudutaan kuitenkin valitettavasti odottamaan aina heinäkuulle asti.

Agentti

26.04.2006 - 01:13

Lisenssipelaajille postitettava Football Magazine on korvannut Futarin Palloliiton ykköspropagandavälineenä. Näin lyhyen tutustumisen jälkeen voi todeta, että ne pahimmat sudenkuopat on vältetty, sillä Elisabeth Rehnin suhteesta jalkapalloon ei ole tällä kertaa tehty juttua. Sen sijaan on pyritty tuomaan esiin huippujalkapalloilua Futarin keskittyessä edelleen junioripuoleen. 

Se pitää myöntää, että vaikkei tällä valitettavasti Pulitzer-palkintoa voitakaan, niin yritystä Football Magazinessa on. Juttujen teossa on vasemman käden ohella käytetty vähän oikeaakin ja lehteä lukee mielellään. Paperilaadusta lähtien lehti tuntuu ihan oikealta futislehdeltä, eikä Palloliiton halvalta mainosläpyskältä. Lehden englanninkielinen nimi sen sijaan ei täytä mielenkiintoisen, suomenkielisen, luonteikkaan eikä helposti puhuttavan nimen vaatimuksia. Eikö Suomen Palloliitto tai lehden toimitus suomenkielistä nimeä mistään löytänyt? Englanninkielisiä jalkapallolehtiä on jo maailma täynnä.

Erikoishuomautus pitää antaa Maalin takaa –palstalle. Numerossa 2/2006 sivulta 55 löytyvässä "Walesilainen ilta stadikalla" –jutussa on sitä mitä itse jalkapallomedialta odotan. Kenttäryhmityskuvin ja selkein sanoin on selitetty miten Wales pääsi iskemään avausmaalin syksyllä 2002 pelatussa EM-karsintaottelussa. Käytännössä tuo maali taisi olla Suomen karsintaurakalle kohtalokas kulminaatiopiste, ennen kuin karsinta ehti kunnolla edes alkaa. Mikä ihmeellisintä, Palloliiton omalla lehdellä on kerrankin uskallusta pistää maali Suomen puolustuksen, tällä kertaa ennen kaikkea varamiehenä kehiin heitetyn Ville Nylundin piikkiin.

Lisäksi on kerrottu, miten tilanne olisi pitänyt puolustaa. Mallia on otettu laatulehti Aku Ankasta, sillä hyvässä tarinassa kuulukin olla aina opetus mukana. Täytyy vain toivoa, että tulevaisuuden maajoukkuepakit lukevat jutun tarkkaan.

Agentti

25.04.2006 - 02:01

Valkun ensimmäisessä varsinaisessa kolumnissa Taasko se potkupallokausi alkaa? ennakoitiin tämän vuoden Veikkausliigasta tulevan nuorten esiinmarssi. Valkun sanoihin yhtyy myös A-maajoukkueemme tiedotuspäällikkö Timo Walden kehuessaan tulevaisuuden menestyjiä Teemu Turusta, Perparim Hatemajta ja Niko Ikävalkoa. Vuosien päästä voidaan tarkastella mihin näiden menestyjien tiet ovat vieneet, mutta sitä ennen on hyvä katsoa viisi vuotta taaksepäin.

Kaudelle 2001 Veikkausliigan markkinakoneisto lanseerasi "Tulevat tähdet" – teeman, jonka tarkoituksena oli 12 nuoren pelaajan tunnetuksi tekeminen. Viiden vuoden jälkeen näiden talenttien luulisi olevan uransa huipulla. Toki läpimurtojakin on saatu, mutta toisten tulemista sen sijaan odotetaan vielä ja joidenkin menemisiä ei tarvinnut edes kauan seurata.

Kahdentoista tähden tiet ovat vieneet eri suuntiin. FC Jokerien Mika Väyrynen oli tehnyt jo kauteen 2001 lähtiessä neljän ja puolen vuoden sopimuksen hollantilaisen Heerenveenin kanssa. Sittemmin matka on jatkunut PSV:hen ja "Väykkä" on jo tärkeä osa maajoukkueen peruspalettia. Kauden 2001 todellisesta läpimurrosta vastasi maalikuninkuuden 22 maalilla voittanut HJK:n Paulus Roiha. Sittemmin "Paukusta" tuli suutari Euroopan kentillä ja seuran vaihto on tullut pelikomennuksia tutummaksi. Myös Tuomas Aho ja Henri Scheweleff elävät ulkomailla ja saavat kohtuullisen korvauksen pelaamisestaan. Veikkausliigassa hankitut kannukset ovat vieneet Ahon Saviniemestä Århusiin Tanskaan ja Scheweleffin Tampereen kautta Ruotsin Allsvenskaniin ja Örgryteen.

Kun tarkoituksena on tuoda esille nuoria lahjakkuuksia, joiden nimet eivät ole edes kaikkien lajiniilojen huulilla, voi ihmetellä mitä hyvät urat Veikkausliigassa tehneet TamU:n Petri Heinänen ja KuPS:n Jani Hartikainen tekivät listalla. Tänä vuonna 30 vuotta täyttävät seuraikonit ovat myös pelaajista ainoat, jotka edustavat samaa seuraa kuin vuonna 2001.

Tarmo Koivurannalle ja John Weckströmille tie tähtiin ei ole auennut, vaikka pelikassit ovat vaihtaneet osoitetta useasti. Kyseisellä kaudella 2001 ikuiset lupaukset pukivat molemmat saman pelipaidan, kun Haka lainasi Koivurannan jo kauden kynnyksellä sittemmin kuopattuun Atlantikseen. Sittemmin tie on vienyt Koivurannan Tornioon, jossa sammuneen tähden ura jatkuu Ykkösen merkeissä. Weckström sen sijaan valittiin Jalkapallon pelaajayhdistyksen äänestyksessä Ykkösen parhaaksi pelaajaksi kaudella 2005 ja tällä kaudella Veikkausliigassa nähdään hänen "Tähdeksi tuleminen osa II".

Moni aktiiviseuraajakin epäilee orastavaa dementiaa, kun viiden vuoden takaisten huippulupausten Henri Ahosen ja Matti Vatasen kohdalla lyö tyhjää. RoPS:n Matti Vatanen oli yksi "Tulevien tähtien" hehkutetuimmista nimistä, vaikka hyökkääjä oli viettänyt vuonna 2000 sapattivuotta jalkapallosta. FC Lahden topparin Henri Ahosen pelihalut kuihtuivat Utin metsissä ja Puolustusvoimissa vietetyn vuoden jälkeen lahjat riittivät enää koulunpenkille.  

Varmimmin tuikkineet tähdet näyttävät kuitenkin päätyvän Kakkosen Porin Palloilijoihin eli PoPa:an, jonne kahden lupauksen tie on vienyt. Matti Santahuhdan ja Teemu Vihtilän lahjat oli avattu ennen aattoa ja nyt tutussa kotikaupungissa odotetaan uutta joulua.

Valkku palannee kyseiseen aiheeseen siis jälleen viiden vuoden kuluttua.

Skoutti

21.04.2006 - 21:13
Kotimaisen Veikkausliigakauden televisioinnit aloitettiin perjantai-iltana Kotkan Arto Tolsa Areenalla. Jalkapallofanaatikot katsovat varmasti televisioitavat pelit, mutta niin Veikkausliigan kuin Urheilukanavankin haaste on herättää myös tuulipukukansa katsomaan kotimaista huippujalkapalloa Maikkarin uutisten sijaan. Savun hälvettyä katsojatkin pääsivät näkemään ottelun tapahtumia ja HJK:n saapuessa Kotkaan on ottelussa tietysti aina oma latauksensa. Toivotaan, että fanijoukot jaksavat samalla draivilla koko kauden läpi. Kannustus kuului aika mukavasti aina kotikatsomoihin asti.

Urheilukanavan, eli tuttavallisemmin "Urkin",  paljon hehkutetun TV-toteutuksen taso ei kyllä tarvitse hävetä moninkertaisella budjeteilla toteutettaville Euroopan valtasarjojen televisioinneille. Selostuksesta, grafiikoista ja kameroiden kuvakulmista lähtien perusasiat olivat mukavasti kunnossa. Muutama niukka paitsiotilanne olisi ollut muka nähdä sivurajalta lippumiehen vinkkelistä. Lehdistötilaisuuden televisiointi oli jo aivan luksusta. Näillä eväillä luulisi katsojien kanavalla viihtyvän. Kotijoukkueen pelipaidoissa taisi olla enemmän vihreää kuin kentän nurmella, mutta kesä on jo ovella ja myös luonnonnurmet alkavat vihertää.

Mikä parasta, nuoret pelaajat alkavat selvästi ottaa Veikkausliigassa isoa roolia tusinaulkomaalaisten sijaan. Ottelun sankarin Teemu Turusen vastustamaton Becks-kierteinen vapaapotku toi mieleen Kai Pahlmanin tykitykset. Muutenkin Teemun lisäksi myös velipoika Tuomo Turunen on silminnähden ottanut pitkän askeleen eteenpäin viime kaudesta, ja molemmat pystyvät entistä enemmän kantamaan pallollista vastuuta Kotkan keskikentällä. HJK:n peli ei vielä ollut kohdillaan, mutta kokeneiden Timo Marjamaan, Ville Nylundin ja Iiro Aallon palatessa takalinjoille tulee kentälle aimo annos johtajuutta ja kokemusta nuoruuden innon sekaan. Kotka on paha paikka avata kausi.

Agentti

21.04.2006 - 10:33

Ennen kesäkuun MM-kisojen TV-maratonia tuo Urheilukanava ruutuihin kuusi Veikkausliigaottelua. Tänään herkkua on ensimmäistä kertaa tarjolla FC KooTeePee – HJK ottelun muodossa. Nähtäväksi jää mihin suuntaan ennen näkemättömän hypen saavuttanut kotikutoinen TV-lähetys tällä kertaa ottanut askeleen.

Seuraavina viikkoina ottelupäiväksi vakiintuu torstai. Klubi ja KooTeePee esiintyvät ruuduissa vielä toistekin ennen kisoja. Sen sijaan suurimpia mestarisuosikkeja MyPa:a ja TamU:a ei näköradiosta pääse vielä seuraamaan.

Yhteensä Veikkausliiga ja Urheilukanava ovat sopineet 13 suorasta lähetyksestä ja siihen vielä uusinnat kaupan päälle. MM-kisojen ajaksi Urheilukanavakin nostaa kädet pystyyn Veikkausliigan osalta. Lähetykset jatkuvat vasta heinäkuun lopussa.

VEIKKAUSLIIGAN OTTELUT URHEILUKANAVALLA:

21.04. klo19:00 FC KooTeePee – HJK
27.04. klo19:00 FC Haka - TPS
04.05. klo19:00 VPS - IFK Mariehamn
11.05. klo19:00 TPS - FC Inter

18.05. klo19:00 MyPa - FC KooTeePee
25.05. klo14:00 HJK - IFK Mariehamn

20.04.2006 - 12:01

FC Lahden perinteeksi muodostunut surkea kauden avaus sai eilen illalla jatkoa. Turun Inter haki eilen illalla arvokkaat pinnat Lahden hiihtostadionilta ja antoi kitkerän tervetuliaistoivotuksen valmentajavelho Antti Muuriselle.

Vai löytyykö apu kabineteista? Vain vuorokausi ennen liiga-avausta Veikkausliiga uutisoi viiden pelaajan olevan pelikiellossa kauden alussa. Myös Suomen Palloliiton antamien tietojen mukaan yksi näistä olisi ollut eilen loppuhetkillä kentälle kirmannut FC Interin ex-vintiö Jermu Gustafsson. Tosin samaan aikaan Palloliitto ja Veikkausliiga käyvät uutisoinnissaan jonkinlaista Jaakobin painia.

Epävirallisten lähteiden mukaan Gustafsson olisi saattanut kärsiä pelikieltonsa A-junioreiden kauden avausottelussa. Palloliiton sääntöjen mukaan tämän ei pitäisi olla mahdollista ja järjellä ajateltuna tämä kuulostaa vielä mahdottomammalta. Käytännössä A-juniori-ikäisillä pelaajilla ei olisi lainkaan pelikieltoja Veikkausliigassa, koska ne olisi helposti kuitattavissa seuraavassa junioripelissä.

Skoutti

19.04.2006 - 22:50

Lahdessa ja Espoossa suomalaiset jalkapallofanit antoivat Veikkauksen toimitusjohtajalle Risto Niemiselle aihetta vetää sanansa takaisin. Veikkausliigan avausinfossa Hämeenlinnassa Nieminen nosti kissan pöydälle ja mollasi suomalaisen katsomokulttuurin Euroopan huonoimmaksi. Koleasta säästä huolimatta liiga-avausta Lahden hiihtostadionille oli saapunut lähes 4 500 katsojaa ja FC Hongan kotisivuilla mainostetut makkaraperunat houkuttelivat Tapiolan urheilupuistoon yli 3 500 katsojaa.

Espoolaisillakin on vihdoin pääsarjajoukkue, joka on aito ja maanläheinen verrattuna Bluesin onttoon ja teennäiseen jääkoronaporukkaan. Paperilla joukkue on mielenkiintoinen ja kentälläkin nähtiin viihdyttävä esitys. FC Hongassa on sitä jotain ja kotijoukkueen juhliessa Roni Porokaran voittomaalia Hongan Kolistajien syleilyssä, viittasivat merkit siihen että tämä on vasta alkusoittoa. Liiga-avaus tarjosi paljon elementtejä mitä vaaditaan siihen että paikalla olleet 3 529 ihmistä tulevat lehtereille jatkossakin - ehkä jopa kaverin kanssa.

Skoutti

19.04.2006 - 08:33
"Kyllä minä MM-kisoja katson, mutta Suomessa en kyllä jalkapallokatsomoon menisi. On se sellaista potkupalloa."

Miten valitettavan yleinen toteamus tämä onkaan. Asenne onkin varmaan se ykkösasia, joka estää suomijunttia lähtemästä fudiskatsomoon. Tosiasiassa moni ensikertalainen lähtisi varmasti katsomoon uudestaan, jos matsiin uskaltaisi kerran lähteä. No, tähän kaikki suomifutiksen ystävät ovat jo tottuneet ja asenteita on pakko murtaa vain kovalla työllä.

Veikkausliigakausi on alkamassa ja lähtökohdat ovat mielenkiintoiset. Allianssi-kohun laantuessa voidaan taas keskittyä jalkapalloon ja unohtaa kentän ulkopuoliset asiat. Ennakkosuosikkina kauteen lähtevä MyPa joutuu kantamaan menestyspaineet niskassaan entistä kovempina.

Kaudesta on tulossa todellinen nuorten esiinmarssi, kun monet joukkueet ovat tietoisesti antamassa vastuuta nuorille oman kylän kasvateille. U21-maajoukkueen valmentaja Markku Kanerva myhäileekin takuuvarmasti tyytyväisyyttään päästessään valitsemaan joukkuettaan tuleviin koitoksiin Veikkausliigassa paljon peliaikaa saavista nuorista pelimiehistä.

KooTeePeessä kohuttujen Turusten veljesten lisäksi peliaikaa kärkkyy mm. lupaavasti talvella pelannut, 18 vuotta aivan kauden alussa täyttävä sähäkkä Niko Ikävalko, joka liigacupissa ja U19-maajoukkueessa on maaleja jo kevään mittaan iskenytkin. TPS:n Ville Lehtonen muistuttaa sekä olemukseltaan että pelityyliltään erästä Voikkaalta Liverpooliin urallaan edennyttä suomalaistopparia. Kasper Hämäläinen puolestaan on loukkaantumisista toivuttuaan ottamassa isoa roolia mustavalkoisten keskikentällä. Hakan laituri Mikko Manninen puolestaan pelasi loistavan tulokaskauden ja olisi monen mielestä ansainnut Vuoden Tulokas –pystin. KuPSin nuori pomppuihme Patrick Bantamoi voi hyvin olla Suomen seuraava suuri maalivahti. Kuopiossa Malisella on käytössään myös nuorten maajoukkueessa jo debytoinut, Makedoniasta lähtöisin oleva iso kärkimies Berat Sadik. Entä joko Tomi Petrescu pääsee vauhtiin Interissä? Ottaako Perparim Hetemaj nyt Klubissa kapellimestarin tahtipuikon sormiinsa?

Kannattaa lähteä katsomoon, sillä nämä miehet eivät kotimaan kentillä välttämättä montaa kautta enää viihdy.

Aleksei Eremenko jr:n lähdettyä uusia tähtiä ja persoonia Veikkausliiga kaipaa. Potentiaalisia tulevaisuuden tähtiä tämän kauden Veikkausliiga on pullollaan. Täytyy toivoa, että mahdollisimman moni ottaa jo tällä kaudella suuren askeleen eteenpäin. Valmentajapuolella Antti "Mursu" Muurisen paluu seurajalkapalloilun pariin on varmasti odotettu tapahtuma monen paikkakunnan fanikatsomossa ja Keke Armstrong saanee vetää tanssiaiheisia pilkkakirveitä selästään vielä syksyn pimetessäkin. Eikä kannata unohtaa Juha Malista. Jos käy niin, ettei matsissa muuta katsomista ole niin seuratkaapa Juhan eläytymistä ja puolitoista tuntia kuluu hetkessä.

Toimittaja Matti Even ehdotus viime kesänä tunnelman tuplaamisesta oli itse asiassa aika hyvä. Lähdetään edes me jalkapallon ystävät fudiskatsomoihin ja otetaan joka kerta kaveri mukaan. Ja joka kerta eri kaveri, niin kauan kuin niitä riittää.

Tänään se joka tapauksessa pyörähtää käyntiin.

Agentti

KUVAUS
Valkku tarjoaa kentän laidalta ja kotikatsomosta näkökulmia, mielipiteitä, kannanottoja ja analyysejä ajankohtaisiin jalkapallomaailman ilmiöihin ja tapahtumiin.
KIRJOITTAJAT
Valkun viheriöllä taituroi kolme jalkapalloasiantuntijaa.

Agentti
Valkun target-pelaaja, jolle palloja ei jalkaan pelata. Futisura pihisee tekohengityksen avulla, mutta kuinka kauan? Suosikkiseurat: Arsenal ja... Arsenal.

Huoltaja
Porilaisen jalkapallokoulun himmennyt helmi, joka omimmillaan on piilokärkenä – siis todella piilossa. Pitää vaihtopenkillä sekä kylmäpussit että oluet kylminä. Suosikkiseurat Hertha BSC Berlin ja Besiktas JK.

Skoutti
Umpivasuri niin pelitaidoiltaan kuin poliittisilta näkökulmiltaan. Entinen lahjakkuus, jonka lahjat loppui Ykköseen ja loput tuhlasi reikäpalloon. Suosikkiseurat AS Roma ja Djurgården IF.

Ota yhteyttä Valkkuun!
valkku06@luukku.com
eXTReMe Tracker