Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.03.2008 - 10:11

Roy "0-0" Hodgson on Suomen jalkapalloilun ystävä, ainakin puheissaan. Hodgson hankki Jari Litmasen Fulhamin sairastuvalle, Toni Kallion reservijoukkueeseen ja pudotti Antti Niemen kokoonpanosta.

Kun vielä muistetaan, miten Hodgson peruutteli 90 minuuttia ratkaisevassa karsintapelissä Portugalia vastaan eikä lopussakaan edes yrittänyt voittaa ottelua ja sitä kautta lippua EM-kisoihin, niin Hodgsonin suosittelut Stuart Baxterin palkkaamisesta joutuvat nekin outoon valoon. Baxterhan jo aikaisemmin haastatteluissa mainosti hoitavansa tehtävää täysillä, mutta kuitenkin vain palkkatasonsa mukaisilla edellytyksillä ja tietysti riippuen siitä miten Viasatin futiskommentaattorin toimiltaan ehtii. Alkaa pelottaa, että Palloliitto on haukannut ison kasan sitä itseään.

Agentti

14.03.2008 - 08:52

Valkku on salaisten kontaktien kautta saanut käsiinsä myöhemmin tänään suoritettavan UCL-arvonnan tulokset. Manchester Unitedilla käy taas arpaonni, Thierry Henry palaa Emiratesille ja Cesc Fabregas Nou Campille.

Otteluparit ovat seuraavat, jos viime hetkillä ei enää liikutella sunnuntaihesarin paksuisia ruskeita kirjekuoria.

Barcelona - Arsenal
Manchester United – Fenerbahce
Liverpool – Chelsea
Schalke – Roma

Agentti

Edit:
Abramovits veti kuitenkin aivan viime hetkellä esiin mitä melkoisimman ruplakuoren loistojahtinsa kölin alta ja siten Chelsea matkustaakin Turkkiin. Barcelona murskaa Schalken ja punaiset paholaiset kohtaavat Tottin ja muut Rooman pirut. Arsenal ja Liverpool taas pelaavat viikon sisällä kolme kertaa vastakkain, eli todennäköisesti ensimmäisessä peli menee siihen, että yritetään rapata mahdollisimman monta vihulaisen avainpelaajaa sairastuvalle.
13.03.2008 - 08:49

Alain Nkeng Etame, Olof Hviden-Watson, Pawel Posmyk, Amos Ekhalie, Christopher Joyce, Obinna Okafor...

Muuttolintujakin varmempi kevään merkki on Veikkausliiga- ja divariseurojen rostereiden täyttäminen toinen toistaan tuntemattomammilla, ja valitettavasti yleensä myös huonommilla ulkomaalaisilla. Jalkapallokiertolaisten testijaksot eri seuroissa ympäri Suomea johtavat siihen, että jonkun seurajohtajan kärsivällisyys pettää ja solmitaan loppukaudeksi sopimus. Ehkä tänäkin kesänä jollain seuralla käy hyvä arpa ja yksi tai kaksi kymmenistä ulkomaalaisista olisi oikeasti pelimies. Ulkomaalaisrulettiin uppoavia rahoja ei kuitenkaan kannata käyttää olosuhteiden parantamiseen, suomalaisten huippujen pitäminen kotimaassa liechtensteinilais- ja saksan kolmosdivariseurojen sijaan, saati sitten että annettaisiin omille nuorille peliaikaa kotimaan kentillä.

Agentti
12.03.2008 - 09:45
Jari Litmasen kärsittyä pahoja vastoinkäymisiä mm. pohjallisten kanssa medioissa on taas käyty ikuisuuskeskustelua Litin uran päättymisestä ja Fulham-sopimuksen järkevyydestä. Ainaisesti kärsineen Suomen kansan tuntojen tulkki, kaikkien aikojen paras ja epäonnekkain jalkapalloilijamme ei saa edes loukkaantua rauhassa ilman vääräleukojen louskutusta.

Todellisuudessahan tämä on kulisseissa sovittu Roy Hodgsonin viimeinen palvelus Suomen maajoukkueelle. Litti meni Fulhamiin vetämään itsensä kuntoon hyvissä treeneissä vain ja ainoastaan sitä silmällä pitäen, että 10.9.2008 Helsingin Olympiastadionilla suomifutisfanit näkevät sen todellisen Kuninkaan Paluun. Ja nyt ei puhuta mistään Aragorneista. Auf Wiedersehen!

Agentti

15.12.2006 - 09:45
Kuopiolaiset pääsevät tänä talvena naatiskelemaan putoamista seuraavasta jassoilmiöstä. KuPS:n divarihaaskalla ovat jo talven mittaan ehtineet vierailla ainakin HJK ja Inter. Pelimiehiksi osoittautuneet sierraleonelaiset Medo ja Patrick Bantamoi jatkavat uraansa suuremmissa ympyröissä. Keskikenttämies Medo lähtee taistelemaan pelipaikastaan Klubiin, maalivahti Bantamoi puolestaa hyppää Turun Interiin, Magnus Bahnen Ruotsiin lähdön myötä tyhjiksi jääneisiin vähintään numeroa 49 oleviin valtaviin saappaisiin.

Kumpikin edellämainituista nuorista pelureista kuuluu alle 17-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen Suomeen jääneisiin sierraleonelaisfutaajiin. Mitenkäs ne edustusoikeusasiat menivätkään? Olisiko nyt oikea hetki pistää Palloliiton päässä kansalaisuusasiat vireille, jotta tulevaisuuden maajoukkueemme pääsisi hyödyntämään näitäkin kavereita jonain päivänä? Tottahan toki sinne venäläisen ja albaanin rinnalle nyt pari arfikkalaistakin sopii. Huoltajan vision mukaan tulevaisuuden maajoukkuerunko voisikin muodostua Bantamoin, kahden Eremenkon, Hetemaj'n, kahden Kuqin, Medon ja tietenkin Litmasen ympärille. Olisikohan tuossa tiketti arvoskisoihin?

Huoltaja
08.12.2006 - 11:24
Kun Ruotsi ja Tanska EM-kisoissa pelailivat sopuisasti tasan, niin että molemmille aukeni jatkopaikka nousi siitä totta kai hirveä haloo, jota spekuloitiin medioissa kuukausikaupalla. Kun Arsenal ja Porto tekivät saman edetäkseen Mestarien Liigassa seuraavalla kierrokselle, sitä ei juurikaan medioissa noteerattu. Joku managerin kommentti sopuilun kiistämisestä taisi uutiskynnyksen ylittää. Kolmas jatkopaikan tavoittelija CSKA Moskova tosin onnistui häviämään oman ottelunsa, eli ehkä siksi tästä nyt ei juurikaan puhuta. Paitsi todennäköisesti itänaapurissa. Kummalliselta kuitenkin tuntuu, että hyökkäävästä pelityylistä tunnetut joukkueet pelailivat Portugalissa yllättävän varovaisesti, juurikaan maalipaikkoja luomatta. Viimeiset minuutit palloteltiin Japanin/Korean MM-kisojen Italia-Meksiko -ottelun malliin katsojia täysin aliarvioiden.

Tosin pisteet ratkaisevat, ja jos työ on tehty hyvin aikaisessa vaiheessa, on tällaiseen sopuisaan pelailuun varaa.

Agentti
07.12.2006 - 00:16
Nöyryyttävää takuulla on se, että Valkut ovat siviilielämässään työnvieroksunnan ja muiden sosiaalisten ongelmiensa myötä niin työllistettyjä, että jalkapallokansaa laiminlyödään näin räikeästi. Ei ihme, että lukijat ovat näreissään. Säännöllistä tekstien ilmestymistahtia en kuitenkaan pysty lupaamaan, mutta yritetään, yritetään...pysykää sitkeästi kanavalla!

Nöyryyttävää, joskin eri estradilla, oli tiistainen Ronaldinhon muurimiesten pilkkanapitäminen. Miltä mahtoi ilmaan hypänneistä miehistä tuntua sillä hetkellä, kun tuo brasilialainen pallojonglööri ujutti pelivälineen heidän altaan rysään? Mahtoi miehiä vi***taa... Tuo maali osoitti taas kerran mainiosti, että jalkapallo on älykkäiden miesten peli. Vai pitäisikö käyttää termiä nerokkaiden?

Huoltaja
04.11.2006 - 16:44
Yllä oleva numerosarja voisi olla Huoltajan pankkikortin tunnusluku. Itse asiassa, sehän on, mutta ei siitä sen enempää. 2450 oli myös tänään pelatun Suomen Cupin finaalin yleisömäärä. Ei mitään ihan hurjaa yleisöryntäystä päästy siis tänään Finnair Stadionilla kokemaan. Tämä lukema kertoo karua kieltään Suomen Cupin arvostuksesta. Kyllähän tästä aiheesta on silti vuosien saatossa saatu lukea vuodatuksia, joten ei siitäkään sen enempää.

Iltapäivän ottelu tarjosi kuitenkin ihan mukiinmenevää jalkapalloviihdettä. Jälleen kerran saatiin todistaa sitä, että yleisöllä on tärkeä roolinsa mieleenpainuvan ottelutapahtuman aikaansaamisessa. Kokkolasta saapuneet kuutisensataa KPV-fania pitivät sen verran meteliä katsomossa, että sen pystyi jopa television välityksellä aistimaan. Hatunnosto tästä kokkolalaisille.

Miten tuossa ottelussa sitten kävi? Väliäkö sillä, koska eiköhän kaikki ne ihmiset, joita se oikeasti kiinnostaa, olleet tänään arktisista olosuhteista huolimatta Urheilukadun jalkapallostadionin katsomossa. Hatunnosto heillekin.

Huoltaja
28.10.2006 - 19:51

Jalkapalloileva Suomi katsoo huomenna Helsinkiin, jossa pelataan Suomen mestaruudesta. Yhtä elintärkeä kamppailu käydään Ahvenanmaalla. Pietarsaaren Jaro taistelee Maarianhaminassa ainoana tavoitteenaan tasapelipiste. Yhdellä pisteellä Jaro lähettäisi Kuopion Palloseuran divariin ja pahassa tapauksessa saman tien konkurssiin. Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja, ja Jaro onkin pyytänyt puolustavan jalkapalloilun nimeen vannovan Hannu Tourun otteluun taktiseksi valmentajaksi. Tourun opein Jaro pysäköi ”bussin” omalle alueelleen ja ruiskii pitkää palloa. Maarianhaminan IFK:lle ottelu on merkityksetön, mutta voittoa se tulee hakemaan. Onkin mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu jos MIFK iskee heti alussa maalin. Ehkä Touru saa siinä tapauksessa kenkää kesken ottelun.

Agentti

25.10.2006 - 11:52

Mitä tapahtuukaan TPS:ssä? Lätkäpuolella homma ei ota toimiakseen, joten jalkapallopuolella tehdään kasvojenkohotusta. Kovana tavoitteena on tehdä Tepsistä vakavasti otettava ja menestyvä liigaseura. Mika-Matti Paatelainen jättää brittikenttien pölyt taakseen ja astuu valmennusvastuuseen. Kuinka moni huippupelaaja tekeekään samoin ja valitsee Turun mustavalkoiset ammattilaiskenttien sijaan? Vai onko Mixun siirto Turkuun vain väliaikainen ratkaisu ja todellisuudessa Mixu on siirtymässä Palloliiton tehtäviin jo lähitulevaisuudessa ? U21-maajoukkueen valmentaja tarvitsee käsityksen Suomen seurajalkapallon todellisesta tilasta ja mikä olisi parempi paikka tutustua siihen kuin Veikkausliigajoukkueen valmentaja.

Valkku pysyy edelleen kannassaan. Viikingit ja AC Oulu hoitivat jo hommansa ja TamU kuittaa mestaruuden. Ehkä Jarokin pystyy tasapelin Maarianhaminasta hakemaan.

Agentti

18.10.2006 - 19:26

Ukrainan ohella myös Venäjän seurajalkapallo on tosissaan lyönyt läpi Euroopassa. CSKA Moskovan viime kausien hienot otteet eurokentillä sekä Venäjän liigaan virtaavien huippupelaajien virta ei ole jäänyt huomiotta. Varsinkin Moskovassa jalkapallo on iso laji ja derbyjä on tarjolla melkoisesti, kun kotoisessa liigassa sijoituksista taistelee peräti 7 Moskovan seuraa. Sarjan kärkikolmikkona on kolme suosituinta seuraa, CSKA, Lokomotiv ja Spartak, sijoilla 5 ja 7 puolestaan kannatuspohjaltaan huomattavasti pienemmät FC Moskova ja esikaupunki Ramenskojen ylpeys Saturn. Sen sijaan ”perinteisemmistä” itänaapurin pääkaupungin seuroista entinen poliisien seura Dynamo ja yhtä entinen proletariaatin seura Torpedo ovat ajautuneet sarjan pohjalle takanaan vain hännänhuippu Shinnik Yaroslavl. Ja eurocup-sijotuksista taisteltaessa ei kannata unohtaa viime kaudella hienon Uefa Cup –taipaleen taistellutta Pietarin Zenitiä.

Maailman tunnetuimman öljymiljonäärin taustalta tukema CSKA Moskova on rakentamassa itselleen uutta uljasta stadionia, mutta toistaiseksi CSKA Moskova on pelannut euro-ottelunsa paikallisvastustajiensa stadioneilla. Lokomotivin ja Dynamon stadioneilla on jo pelattu, ja verivihollisen Spartakin stadionilla CSKA:n pelaajia tuskin nähdään kuin pakon edessä. ”Koko kansan joukkue” Spartak voi olla koko muun kansan joukkue, mutta ehkä CSKA-fanit ovat sitten oma kansansa.

Agentti

16.10.2006 - 10:42

Maaliton tasapeli Jerevanin illassa vähän yli viikko sitten tuntui valtavalta pettymykseltä. Pieni sulattelu ja tarkempi kaikuluotaus Armenian jalkapallo- ja urheiluhistoriaan kuitenkin osoittaa, että Suomi ei hävinnyt kahta pistettä. Tuliaisina oli voitettu piste.

 

Armenialaisjuuret omaavista pelaajista tunnetuin on Youri Djorkaeff, joka ei paljon esittelyjä kaipaa. Maailman ja Euroopan mestari, 82 maaottelua Ranskan paidassa, Cup voittajien cupin voitto PSG:n riveissä 1996 ja UEFA cupin voitto Inter Milanissa 1998. Ura jatkuu edelleen Atlantin toisella puolella. Isä Jean edusti myös Ranskaa MM-kisoissa vuonna 1966 ja valmensi Armenian maajoukkuetta.

 

Vuoden 1998 maailmanmestarijoukkueesta löytyy toinenkin armenialaistaustan omaava pelaaja, Alain Boghossian. Kaukasian kolkilta on ponnistettu myös Brasilian maajoukkueeseen. 90-luvulla Olympique Lyonissa pelannut toppari Marcelo, oikealta nimeltään Marcelo Kiremitdjian, edusti maataan yhdessä maaottelussa. Kahden passin miehiä ovat myös Nancyn uruguaylainen Adrian Sarkissian ja Boltonin iranilainen Andranik Teymourian.

 

Alain Prostin, Andre Agassin, David Nalbandianin sekä Garry Kasparovin (urheilija?) verissä virtaa myös tämän taitavan ja nopean kansan veri. Eivätkä he ole edes enää pieniä, kuten herra Muurinen aikanaan totesi.

 

Skoutti

13.10.2006 - 23:37

Roy Hodgson otti Valkun vinkistä vaarin ja haki Kazakhstanista selkävoiton satsaamalla hyökkäyspeliin. Keskikentän ja hyökkääjien väliset etäisyydet olivat nyt kunnossa ja Armenia-pelin varmistelevat taktiikat oli jätetty onneksi Jerevaniin. Suomen peli näytti hyvältä heti alkuhetkistä lähtien. Kovin suurta sulkaa Valkku ei tästä huomiosta voi hattuunsa laittaa, saman muutoksen olisi ehkä osannut tehdä jopa Markku Kanerva.

Mikael Forssell toi kärkeen vaarallisuutta, vaikkei verkko vielä  löytynytkään ja vanha kunnon Mika Nurmela pelasi ihan kunniakkaasti tutussa laiturin roolissaan ja todennäköisesti saa jatkaa avauksessa ainakin marraskuun Armenia-kotiotteluun. Heittopusseja vastaan taso riittää, mutta mitä Hodgson tekee ensi kesäkuussa kun stadionilla pelataan kisapaikasta tosissaan? Joka tapauksessa Puola pisti lohkotilanteen kimuraiseksi voittamalla Portugalin. Pelko on puserossa, että viime viikon lauantaina ottamatta jääneet pisteet voivat käydä lopulta kovin kalliiksi.

Agentti

11.10.2006 - 09:43

Alkuviikon uutisista muutama ylitti Valkun korkean uutiskynnyksen. Ensinnäkin Sevilla on tällä hetkellä maailman paras seurajoukkue, mikäli on uskomista Kansainvälisen historia- ja tilastoliiton rankingiin. Ja miksi ei uskoisin, onhan laitoksella sen verran mahtipontinen ja luottamusta herättävä nimi. IFFHS:n tuoreimmalla listalla Sevilla kiilasi kärkipaikkaa pitäneen FC Barcelonan edelle. Kolmannella sijalla keikkuu AC Milan. Lista kattaa 350 parasta seurajoukkuetta, mutta suomalaisjoukkuetta ei (tietenkään) listalle mahdu.

 

Toinen uutispommi putoaa melkein Etelä-Karjalasta, mutta sijoittunee lopulta Lähi-itään. Agentti oli pudota palliltaan, kun luki ainoan tunnetun iranilaisurheilijan Ali Daein ryhtyvän Saipan pelaajavalmentajaksi. Lappeenrantalaista kiekkoryhmää valmentava Heikki Mälkiä voi kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä kyseessä Saimaan Pallon kaima Iranin liigasta. Olisi luullut kiekkoliigan tappelukohunkin laantuvan, kun liigassa olisi nähty luistimilla tämän tason pelimies.

 

Skoutti

07.10.2006 - 20:52

En tiedä montako pistettä Roy Hodgson on näissä karsinnoissa Suomelle ansainnut, mutta tänään hän hukkasi kaksi. Armenia oli umpisurkea, eikä maalintekoa edes yrittänyt, silti Suomi puolusti kurinalaisesti 5-6 miehellä hamaan loppuun asti. Jos näistä matseista haluaa voittoja, on pakko uskaltaa nostaa miehiä ylös. Nyt luotettiin turhaan erikoistilanteisiin, jotka olivat täysin onnettomia ja lyötiin palloa yksinäisille kärjille ja lopussa ei edes saatu lyötyä palloa yksinäiselle kärjelle. Maalipaikkoja tällaista puulaakiporukkaa vastaan totta kai oli ja niillä voi aina spekuloida, mutta Suomi oli hyökkäyssuuntaan todella surkea. Oli kenttä millainen tahansa, niin kai sitä peliä olisi edes kerran yrittää rakentaa. Sen yhden loistavan yksilösuorituksen tekijää ei löytynyt. Kazakhstanissa täydellä höyryllä miehiä ylös 1.minuutista asti! Sanotaan medioissa mitä sanotaan, tämä oli katastrofaalinen tulos. EM-kisat ovat nyt ison askeleen kauempana.

Agentti

06.10.2006 - 13:45
Mikäli puoli vuotta sitten olisi kadunmieheltä gallupluontoisesti tultu kysymään syksyn kuuminta suomalaista jalkapalloilijaa, otaksun, että suurin osa veikkauksista olisi mennyt pieleen ainakin Huoltajan silmin nähtynä. Listan kärki olisi todennäköisesti koostunut tutuista, suuren läpimurron jo tehneistä, tai vähintään sen kynnyksellä olevista nimistä, Hyypiästä ja Litmasesta, Tainion ja Eremenko Jr:n kautta Väyryseen ja Forselliin.

Kyllä, kyllä, Huoltajankin mielestä ainakin osa edellä luetelluista nimistä kuuluu tuolle listalle. Mika Väyrynen osoitti kariutuneen Celta-siirron jälkeen suuruutensa PSV:n hankkiessa arvokkaan vierasvoiton UCL-ottelussa ranskalaista Bordeaux'a vastaan. Listalle saattaa kuulua myös yksityiselämänsä tyylillä hoitava Eremenko Jr, joskin Juniorin edesottamukset Venäjän kentillä taitavatkin jäädä suurelle osalle suomalaisista hämärän peittoon.

Yllätysnimenä tälle allekirjoittaneen epäviralliselle, mutta täysin subjektiiiviselle listalle päätyy ehdottomasti HJK:sta AEK Ateenaan siirtynyt Perparim Hetemaj, joka on onnistunut raivaamaan tiensä legendaarisen kreikkalaisseuran avauskokoonpanoon. AEK:n edellisessä UCL-ottelussa Anderlechtiä vastaan Hetemaj alusti Júlio Césarin tekemän kreikkalaisten tasoitusmaalin, joka takasi joukkueen avauspisteen tämän kauden Champions Leaguessa. Ei hassummin 19-vuotiaalta kaverilta...

Listan ykkösnimi tulee Huoltajallekin melkoisena yllätyksenä, sillä olen useaan otteeseen tuominnut tämän pelaajan sammuneeksi tähdeksi, jolle ei ole mitään käyttöä omassa maajoukkueessamme. Näin ainakin Muurisen kauden maaotteluiden jälkeen oluttuopin ääressä maajoukkueemme tilaa analysoitaessa. Kyseessä oleva mies on tietenkin Malmössa uuteen kukoistukseen syttynyt Jonatan Johansson. Tintti on iskenyt 12 Allsvenskan-ottelussaan hurjat 11 maalia vastustajan verkkoon. Suomessa naapurimaamme pääsarja ei herätä kovin suuria intohimoja, joten täällä Johanssonin suoritusta saatetaan helposti vähätellä. Vertailun vuoksi keräsin tähän tällä kaudella Allsvenskanissa maalinteossa onnistuneiden muiden suomalaisten maalimäärät:

Jari Litmanen Malmö FF  2 maalia/8 ottelua
Fredrik Svanbäck Helsingborg IF  2 maalia/21 ottelua
Daniel Sjölund Djurgårdens IF  1 maali/21 ottelua

Allsvenskanin loppupuoliskon piti olla MM-kisojen jälkeen Helsingborgiin siirtyneen  Henrik Larssonin näytöstä.  Samoihin aikoihin Henken kanssa Ruotsiin siirtynyt Johansson on kuitenkin varastanut show'n. Henke on pelannut tosin ainoastaan kuusi ottelua, viimeistellen niissä viisi maalia. Spekulaatiomielessä voidaan kuitenkin laskea yhteen muiden suomalaisten sekä Larssonin viimeistelemät maalit. Lukemaksi saadaan kymmenen, siis yksi maali vähemmän kuin Johanssonilla!

Johansson on koko Allsvenskanin maalipörssissä toisella sijalla, ainoastaan yhden osuman Hammarbyn Paulinho Guaráa perässä. Miehellä on siis oivat saumat kuitata naapurimaan maalikuninkuus plakkariinsa. Tämä, jos mikä, olisi mielestäni todella kovan luokan suoritus, sillä viime vuosina ei suomalaisnimiä liiemmin ole Euroopan huippusarjojen maalikunikaina näkynyt. Joku kokee kuitenkin tarpeelliseksi kommetoida tähän, että eihän Ruotsin Allsvenskan mikään Euroopan huippusarja ole. Tässä tapauksessa kehotan käymään katsomassa edes yhden matsin lahden takana paikan päällä. Ollaan siellä ainakin pari askelta meitä edellä, valitettavasti. Ja onhan maalikuninkuus kuitenkin aina maalikuninkuus, sillä pääsee historiankirjoihin.

Huoltaja
04.10.2006 - 17:17

Miehiä putoaa rivistä kovempaan tahtiin kuin talvisodassa. Muutamassa päivässä Pekka Lagerblom, Teemu Tainio ja Aleksei Eremenko jr. ovat joutuneet jättämään Kaspianmeren kiertoretken väliin. Toki Roy Hodgsonilla vielä 22 soturia löytyy, mutta Suomen kokoisella maalla niitä vaihtoehtoja ei ole koskaan liikaa. Etenkin Eremenkon yllätysratkaisuja oltaisiin kaivattu juuri näissä vieraspeleissä. Ihme kyllä tämän on huomannut myös Jyrki Heliskoski: 

"Itse tosin mietin, että nämä pelit olisivat olleet sellaisia jotka olisivat sopineet Eremenkolle."

Mikä mahtaa olla taas kerran loukkaantumisista kärsineen Jari Litmasen todellinen pelikunto? Joka tapauksessa molempien otteluiden alkuun on syytä satsata, nopea avausmaali olisi enemmän kuin puoli voittoa.

Agentti

04.10.2006 - 07:19

Outoa, varsin outoa on, että Suomessakin voidaan pelata sopupelejä. Suomalaisuus ja epärehellisyys eivät yksinkertaisesti vain sovi samaan lauseeseen, paitsi toisensa poissulkevassa mielessä. Allianssi-kohun taustalla hääräili kiinalainen Ye Zheyun, taannoisessa RoPS-Atlantis-pelissä taas Atlantiksen venäläinen maalivahti imaisi helpon maalin. Sitä paitsi eihän suomalaisilla ole edes rahaa lyödä vetoa urheilusta 314 000 eurolla. Ja jos sattuisi olemaan, niin isänmaalliset suomalaiset löisivät vetonsa Veikkauksen kautta, eivätkä käyttäisi mitään brittiläistä Betfairia, koska Veikkaus palauttaa rahaa tieteelle ja taitelle.

 

Taannoin julkisuuteen tuli anonyymi suomalaisfutari, joka paljasti, että hänelle oli tarjottu lahjuksia, mikäli hän vaikuttaisi tietyn ottelun tulokseen. Suoraselkäinen suomalainen ei tietenkään ottanut rahaa vastaan, vaan ilmoitti asiasta viranomaisille. Samassa yhteydessä esille tuli lounaissuomalainen mies, jonka väitettiin tarjonneen rahaa edellä mainitulle pelaajalle. Eiköhän kyseessä kuitenkin tainnut olla lounaissuomalaisen sijasta etelähelsinkiläinen, siis todella etelähelsinkiläinen, Suomenlahden eteläpuolelta, koska suomalaisuuteen ei vain kuulu moinen epärehellisyys.

 

Eiköhän puhdas tosiseikka liene kuitenkin se, että missä on mahdollisuus tehdä helppoa rahaa, niin joku siihen aina tarttuu, kansallisuudesta huolimatta. Nykyhetken suuntaus vaikuttaa olevan se, että sopupelejä ja lahjusskandaaleja pitää löytyä jokaisesta itseään kunnioittavasta jalkapallosarjasta, joten olkaamme ylpeitä, että niitä löytyy myös Suomesta. Ja meillä kyse ei kuitenkaan ole mistään vastaopitusta asiasta, vai mitä on HJK:n mestarit vuosimallia 1973?

 

Huoltaja    

01.10.2006 - 21:49

Pisteitä voi laskeskella ja loppukauden matseja voi vielä spekuloida, mutta Valkku näkee jo, että Suomen mestaruus matkaa tänä vuonna Tampereelle. Tapiolassa Ari Hjelmin luotsaamat sinipaidat esittivät juuri sellaista peliä, millä mestaruus voitetaan. Ei niin kaunista, mutta tappavan tehokasta. Ratkaisevat maalit runnotaan vaikka sitten väkisin erikoistilannehässäköistä. Väistämättä mieleen tulee toinen menestyvä sinipaitaryhmä Chelsea ja Hjelmin kanssa aivan yhtä karismaattinen luotsi Jose Mourinho. Silti puolueettomana agenttina täytyy toivoa, että panos säilyisi aina päätöskierrokselle asti ja täpötäydellä Finnair Stadionilla nähtäisiin 29.10. todellinen kauden huipennus, HJK-TamU ja panoksena Suomen mestaruus.

Taulukon toisessa päässä KuPS ei ota tällä kaudella enää pistettäkään ja kuittaa pitkästä kaudesta palkinnoksi Veikkausliigan jumbosijan. Ykkösen puolella taas Viikingit otti tänään aimo harppauksen kohti liigapaikkaa ja taitaapi käydä niin, että  sopupelikuohunta pudottaa Atlantiksen kärkikaksikosta AC Oulun taakse.

Agentti

27.09.2006 - 14:40

Allsvenskanin kauden viimeinenkin Tukholman derby saatiin potkituksi eilen illalla Råsundalla. Tiukasti mestaruustaistossa mukana oleva AIK kärsi hieman yllättäen 0 - 2 tappion Hammarbylle lähes 30 000 katsojan edessä.

Yllätys ei sen sijaan ollut, että ottelun jälkeen otettiin nokkapokkaa kannattajien kesken poliisin kera. Hammarby menetti jo aiemmassa Djurgården-ottelussa riehuneiden vandalistien vuoksi kolme pistettä ja käytännössä samalla myös mestaruusmahdollisuutensa.

UEFA:n puheenjohtajalla Lennart Johanssonilla oli lääkkeet tällaisten ylilyöntien kitkemiseen jo pari vuotta sitten kommentoidessaan silloista Hammarby-AIK-derbyn huliganismia.

"Tietävätkö kaikki, mitä heidän lapsensa puuhaavat Råsundalla?" (Svenska Dagbladet 21.10.2004)

Onneksi suomalaiset jalkapallokannattajat vielä uskovat vanhempiaan.

Skoutti

KUVAUS
Valkku tarjoaa kentän laidalta ja kotikatsomosta näkökulmia, mielipiteitä, kannanottoja ja analyysejä ajankohtaisiin jalkapallomaailman ilmiöihin ja tapahtumiin.
KIRJOITTAJAT
Valkun viheriöllä taituroi kolme jalkapalloasiantuntijaa.

Agentti
Valkun target-pelaaja, jolle palloja ei jalkaan pelata. Futisura pihisee tekohengityksen avulla, mutta kuinka kauan? Suosikkiseurat: Arsenal ja... Arsenal.

Huoltaja
Porilaisen jalkapallokoulun himmennyt helmi, joka omimmillaan on piilokärkenä – siis todella piilossa. Pitää vaihtopenkillä sekä kylmäpussit että oluet kylminä. Suosikkiseurat Hertha BSC Berlin ja Besiktas JK.

Skoutti
Umpivasuri niin pelitaidoiltaan kuin poliittisilta näkökulmiltaan. Entinen lahjakkuus, jonka lahjat loppui Ykköseen ja loput tuhlasi reikäpalloon. Suosikkiseurat AS Roma ja Djurgården IF.

Ota yhteyttä Valkkuun!
valkku06@luukku.com
eXTReMe Tracker